Uutiset

Pertti Korhonen jatkaa Traffic Management Finlandin toimitusjohtajana
Traffic Management Finland Oy:n hallitus on valinnut konsernin toimitusjohtajaksi 9.3.2020 alkaen Pertti Korhosen. Korhonen on toiminut Traffic Management Finlandin hallituksen puheenjohtajana vuonna 2019 sekä väliaikaisena toimitusjohtajana 27.8.2019 alkaen.

VTS Finlandin meriliikennekeskusten käyttöön maailman edistyksellisintä alusten seuranta-analytiikkaa
VTS Finlandin meriliikennekeskukset ovat ottamassa käyttöönsä maailman edistyksellisintä alusten seuranta-analytiikkaa, kun keskukset siirtyvät kuluvan kevään aikana käyttämään uusia riskientunnistamis- sekä alusliikenteen hallintajärjestelmiä. Uusilla älykkäillä ja koneoppivaan analytiikkaan perustuvilla järjestelmillä lisätään Suomen rannikkoalueen ja Saimaan syväväylän alusten turvallista liikkumista sekä ennaltaehkäistään onnettomuuksia entistä aikaisemmassa vaiheessa.

Finrail kehittää sujuvampaa junaliikennettä Kaakkois-Suomeen
Finrail Oy uusii Kaakkois-Suomen rataverkon kauko-ohjausjärjestelmän. KAKO-hanke kehittää liikenneohjaajan työtä joustavammaksi ja mahdollistaa sujuvamman matkanteon.

Suomalaiselle lennonvarmistusosaamiselle kansainvälistä kysyntää
Liikenteenohjauksesta maalla, merellä ja ilmassa vastaavan Traffic Management Finlandin tytäryhtiötä ANS Finlandia on pyydetty osallistumaan kilpailutukseen lennonjohtopalveluiden tuottamisesta 12 lentoasemalle Espanjassa.

Liikenteen digitalisaatio vahvasti esillä Väylän sidosryhmäseminaarissa
Liikenteen digitalisaation ja uusien palveluiden rooli oli vahvasti esillä Väylän 7.2.2020 järjestämässä sidosryhmätilaisuudessa, jossa pohdittiin liikenteen tulevaisuutta. Tilaisuus keräsi paikalle runsaasti liikennealan vaikuttajia.

Traffic Management Finland mukana TRA2020-konferenssissa vauhdittamassa suomalaista liikennemarkkinaa
Traffic Management Finland osallistuu huhtikuussa Helsingissä järjestettävään Transport Research Arena TRA2020-konferenssiin, joka kokoaa liikennealan kansainväliset vaikuttajat Helsinkiin. Tapahtumaan odotetaan jopa 3000 vierasta.

DIGIRATA: Selvitys etenee, mahdollisuudet tarkentuvat
Digiradan lähestyessä pääteasemaa kokosimme nostoja eri osaprojektien selvitystyöstä.

DIGIRATA: Julkaisujunat kulkevat seiniä pitkin
Digirata ei ole pelkkiä bittejä ja asiakirjoja, vaan yhteistä ajatustenvaihtoa saman pöydän ääressä.

Liikenteessä tieto helpottaa tuskaa: Liikennetilanne-sovellukseen uutta sisältöä tieliikenteen olosuhteista ja junaliikenteestä
Liikenteenohjauskonserni Traffic Management Finland on julkaissut uuden version suositusta Liikennetilanne-sovelluksestaan. Sovellukseen on lisätty uusina ominaisuuksina entistä tarkempaa tietoa muun muassa tieliikenteen olosuhteista ja muuttuvista opasteista. Lisäksi palvelun kautta on saatavilla tietoa mm. junien reaaliaikaisista aikatauluista.