Uutiset

Finrail Oy käynnistää yhteistoimintaneuvottelut Joensuussa ja Vainikkalassa
Finrail Oy käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, jonka kohteena on Joensuun ja Vainikkalan liikenteenohjaustoimipisteiden uudelleenjärjestelyt.

ITM Finlandin Jukka Värri palkittu Kehä I Keilaniemen -hankkeesta Iso Tömpällä
Mittava kaupunkikehittämisen kokonaisuus Kehä I Keilaniemi -hanke on 3.10. palkittu MANK ry:n toimesta yhdellä alan arvostetuimmista tunnustuspalkinnoista, Iso Tömpällä. Yksi palkinnon vastaanottajista oli ITM Finlandin infrahankkeiden yksikönpäällikkö Jukka Värri, joka on toiminut Kehä I Keilaniemen -tunnelihankkeessa infrapuolen projektipäällikkönä.

”Ydintavoitteena liikennepalveluiden klusterin synnyttäminen Suomeen”
Liikenteenohjausyhtiön toiminnan käynnistämiseen liittyy myös älykkäiden liikennepalveluiden klusterin aikaansaaminen Suomeen. Näin totesi kansliapäällikkö Harri Pursiainen TMFG:n Toimiva liikenne, menestyvä Suomi -seminaarissa.

Janne Lautanala: Liikenne on ekosysteemejä
TMFG:n uutta strategiaa vauhdittavat älykkäät liikenneratkaisut. Tavoitteenamme on olla mukana luomassa älykästä liikennettä yhdessä kumppaneidemme kanssa ja mahdollistaa Suomeen maailman turvallisin, sujuvin ja ympäristöystävällisin liikenne, kertoo TMFG:n ekosysteemi- ja teknologiajohtaja Janne Lautanala.

Liikenteenohjausyhtiö Traffic Management Finlandin uusi strategia tähtää maailman turvallisimpaan, sujuvimpaan ja ympäristöystävällisimpään liikenteeseen
Liikenteenohjausyhtiö Traffic Management Finlandin (TMFG) visiona on luoda yhdessä muiden liikennealan toimijoiden kanssa Suomeen maailman turvallisin, sujuvin ja ympäristöystävällisin liikenne. Yhtiö pyrkii tavoitteeseen tuottamalla maailman parasta liikenteenohjausta ja liikennetietoa. Käytännössä tämä tarkoittaa liikenteen datan avaamista kaikkien kehittäjien käyttöön ja palvelukehityksen vauhdittamista liikennetiedon markkinapaikan Digitrafficin avulla.

Vältä ruuhkapaikat tai tarkista ajokeli - reaaliaikainen liikennetilanteen seuranta mobiilisti helpottuu
Traffic Management Finland julkaisee suositusta Liikennetilanne -palvelusta käyttäjien toivoman mobiilisovelluksen. Sovelluksen ansiosta eri liikennemuotojen liikennetilanteen reaaliaikainen seuraaminen muuttuu entistä yksinkertaisemmaksi. Tämä auttaa oman matkan suunnittelussa sekä edistää näin turvallista ja sujuvaa liikkumista.

Englannin kieli ensisijaiseksi kieleksi Suomen rannikon VTS-alueilla
Turvallisuuden parantamiseksi ja yhtenäisen meritilannekuvan aikaansaamiseksi englantia käytetään rannikon VTS-alueilla ensisijaisena kielenä 1.10.2019 alkaen.

Junalähdöt.fi – reaaliaikaista aikataulutietoa mobiililaitteisiin ja tietokoneelle
Finrail Oy on kehittänyt uuden Junalähdöt-aikataulupalvelun, joka tarjoaa ketterän tavan seurata junien reaaliaikaisia liikennetietoja mobiililaitteilla ja tietokoneella. Palvelu helpottaa mm. aikataulujen seurantaa ja poikkeustilanteista viestintää. Junalähdöt-palvelua voidaan käyttää omalla päätelaitteella missä ja milloin vain. Sen kautta on mahdollista seurata reaaliajassa kaikkien Suomen henkilöliikenneasemien junien lähtö- ja saapumisaikoja.

Traffic Management Finlandin toimitusjohtaja vaihtuu
Liikenteenohjauskonserni Traffic Management Finland Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Nykyinen toimitusjohtaja Juko Hakala ja yhtiön hallitus ovat sopineet, että Hakala lopettaa työnsä toimitusjohtajana 27.8.2019.

Kiitotien korjaustöistä johtuva säätely aiheuttaa viiveitä lentoliikenteelle Helsinki-Vantaalla elo-syyskuussa
Helsinki – Vantaan lentoaseman kiitotiellä 04L / 22R tehdään päällystekorjauksia 18.8. – 6.9.2019

Voimakkaasti lisääntyvä drone-liikenne kaipaa älykästä ohjausta
Droonien sujuva ja turvallinen toiminta edellyttää ohjausta muun ilmaliikenteen tapaan. ANS Finland kehittää uusia palveluita droneille ja tähtää alan kattojärjestöksi.

Janne Lautanalasta TMFG:n ekosysteemi- ja teknologiajohtaja
Janne Lautanala on nimitetty 1.8.2019 alkaen Traffic Management Finland Groupin (TMFG) ekosysteemi- ja teknologiajohtajaksi. Hän vastaa liikenteenohjausyhtiön teknologia- ja ekosysteemikehityksestä.

Neste Ralli tuo poikkeuksia Keski-Suomen liikennejärjestelyihin 31.7. - 4.8.
Suomen MM-rallin osakilpailu, Neste Ralli, ajetaan 1. - 4.8.2019 Jyväskylässä. Tapahtuma on Pohjoismaiden suurimpia vuosittaisia yleisötapahtumia, jonne odotetaan tänäkin vuonna yli 270 000 katsojaa. Nelipäiväinen osakilpailu vaikuttaa myös alueen liikennejärjestelyihin, joihin kannattaa tutustua etukäteen.

Uudet vakiotuloreitit vähentävät lentojen päästöjä
Helsinki-Vantaan uudet vakiotuloreitit lyhentävät lentojen lähestymisiin käytettävää matkaa. Ne myös maksimoivat jatkuvan liu’un menetelmän käytön vähentäen näin polttoaineen kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä sekä melua.