Uutiset
Raideliikenteen kapasiteetinhallinta liikennepaikoilla uudistuu – pilotti potkaistiin onnistuneesti käyntiin Kouvolassa ja Kuusankoskella
Tiesitkö, ettei yksikään juna kulje Suomen noin 6 000 kilometrin pituisella rataverkolla, ellei sille ole myönnetty kapasiteetinhallinnassa asianmukaista ratakapasiteettia? Kapasiteetinhallinnan uudistamisen alkuvaiheessa uusi kapasiteetinhallinnan tietojärjestelmä SAAGA ja kapasiteettiohjaustoiminto mahdollistavat ajantasaisen raiteistonkäytön tilannekuvan liikennepaikoilta kaikkien toimijoiden käyttöön, lisäävät tasapuolisuutta sekä auttavat ennakoimaan paremmin poikkeustilanteita. Mistä SAAGA:ssa on kyse ja mitä juuri käynnistyneellä Kouvolan ja Kuusankosken pilotilla tavoitellaan?
Digirata etenee allianssimuodossa
Väylävirasto ja Fintraffic ovat allekirjoittaneet sopimuksen Digirata-hankkeen allianssiprojektin toteuttamisesta.
Liikenteen dataekosysteemin työ hyvässä vauhdissa ensimmäisen vuoden jälkeen
Ensimmäisenä liikenteen dataekosysteemin toimintavuotena on päästy jo tärkeitä askeleita eteenpäin.
Save the date: Varaa liikenteen digitalisaatioasteen nostamiselle aikaa 9.2.
Mitä uudenvuoden lupauksia voimme tehdä liikenteen digitalisaatioasteen nostamiseksi? Varaa kalenteristasi keskiviikko 9.2. klo 13-15 ja tule kuulolle.
Fintrafficin tekijät: Heli Pirttiniemi – palvelupäällikkö, jolla on salainen ase
Mitä palvelupäällikön työhön kuuluu? Tätä tehtävää meille valottaa Ekosysteemi- ja teknologiapalvelut yksikön Heli Pirttiniemi.
Blogi: Data ei ole öljyä, se on lantaa
Datan vertailu öljyyn ontuu – tai ainakin pitäisi ymmärtää, että data on kuin raakaöljyä. Öljy on jalostunut maan sisällä kymmenien tuhansien vuosien aikana, sitä ei juurikaan tule lisää, vaikka uusia paikkoja kai edelleen löydetään. Dataa taas kertyy vuosi vuodelta enemmän.