Uutiset

Vuosaaren tietunneli remonttiin tammikuussa 2026 – liikenne kiertotielle
Vuosaaren tietunneli suljetaan liikenteeltä 6. tammikuuta alkaen tunnelin korjaustöiden vuoksi. Tunnelin tekniikka ja rakenteet päivitetään kokonaisuudessaan, jotta tunnelissa ajaminen pysyy turvallisena ja sujuvana myös tulevina vuosina. Sulun aikana liikenne ohjataan kiertotielle, joka kulkee Kehä III:lta Itäväylän, Kallvikintien ja Niinisaarentien kautta Vuosaaren satamaan. Arvioitu tunnelin sulkuaika on noin vuosi.

Kahdeksan uutta lennonjohtajaa valmistui Avia Collegesta
Kahdeksan uutta lennonjohtajaa valmistui kesäkuussa Fintrafficin lennonjohtokoulutuksesta, jota järjestää Avia College. Koulutus on intensiivinen ja valintaprosessi tarkkaan seulova. Rehtori Antti Ruhanen kertoo koulutuksesta ja kurssin priimuksena valmistunut Wivi Valtanen kertoo, kuinka ala vei mukanaan – ilman aiempaa ilmailutaustaa.

Lennonvarmistuksen vuosikertomus 2024 julkaistu
Lentoreittipalveluiden kysyntä kasvoi vuonna 2024 vaikka lentoliikenne Suomessa elpyi muuta Eurooppaa hitaammin. Lennonvarmistuspalvelua tarjottiin aluelennonjohdossa lähes 242 000 lennolle ja Helsinki-Vantaalla yli 153 000 nousulle ja laskulle. Suomen yli lentävien lentojen määrä kasvoi yli 65 000 lentoon.

Lennonvarmistuksen inhimillisten tekijöiden asiantuntijat kokoontuivat maailmalta Suomeen verkostoitumaan
Human Performance Sub-Group kokoontui Helsingissä toukokuussa 2025

Vuosaaren tunnelihanke esillä asukastilaisuudessa
Vuosaaressa käynnistyy kesällä useita merkittäviä infrahankkeita, jotka parantavat alueen liikkumisolosuhteita. Hankkeista keskusteltiin keskiviikkona 2.4. järjestetyssä asukastilaisuudessa, jossa esiteltiin myös Vuosaaren tietunnelin teknisten järjestelmien uudistamishanketta. Lisäksi tilaisuudessa kuultiin Kaupunkiliikenteen katsaus tulevasta Vuosaaren metrosillan korjauksesta ja siihen liittyvästä metron liikennöintikatkosta.

Luxemburgin lennonvarmistuspalveluiden tuottaja simuloi Suomessa menestyksekkäästi uusia työmenetelmäkonsepteja
Luxemburgissa lennonvarmistuspalveluista vastaava Luxembourg Air Navigation Administration on simuloinut Suomessa uudenlaisia lennonjohdon työmenetelmiä.

Suomessa lennetään sujuvasti talvellakin – näin lentoliikenteen turvallisuutta varmistetaan talven vaihtelevissa sääolosuhteissa
Lentoliikennettä haastavat talvikaudella esimerkiksi jäätävä sade, joka jäätyy kiinni lentokoneisiin, maakalustoon ja kiitoteille, märkä lumi sekä kasaantuva lumi ja jää. Lisäksi nopeat lämpötilan vaihtelut tuovat omat haasteensa. Eniten lentoliikenteen turvallisuuteen ja sujuvuuteen talvikaudella vaikuttavat kuitenkin liukkaus, kiitoteiden kunto sekä liukkaalla kelillä tuulen suunta suhteessa kiitotiehen.

Kuusamon lennonjohtopalvelu muutettiin APS-palveluksi
Lennonjohtopalvelu muutettiin Kuusamossa APS-palveluksi perjantaina 29.11.2024. Aiemmin palvelua annettiin menetelmäpohjaisesti.

Asiakastyytyväisyys Fintrafficin lennonvarmistuksen palveluihin pysynyt tänäkin vuonna hyvällä tasolla
Fintrafficin lennonvarmistuksen vuosittainen asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin vuonna 2024 jo seitsemännen kerran. Vuoden 2024 vastausten perusteella Fintrafficin lennonvarmistuksen palvelut ovat pysyneet asiakkaiden silmissä tänäkin vuonna toimivina ja turvallisina.