Uutiset

Uusi AI-assistentti tukee logistiikka-alan pk-yrityksiä digitalisaatiossa
Suuremmat logistiikka-alan yritykset ovat edenneet digitalisaatiossa merkittävästi koronan jälkeen. Pk-yritykset sen sijaan tarvitsevat lisää resursseja, osaamista ja selkeän suunnitelman.

Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n puolivuosikatsaus
Operatiivinen palvelutuotanto kaikissa liikennemuodoissa ja digitaalisissa palveluissa sujui tavoitteiden mukaisesti. Myös turvallisuustaso on pysynyt hyvänä. Yhtiön strategiaa toteuttavat kehityshankkeet ovat edenneet pääsääntöisesti suunnitelmien mukaan.

Fintrafficin liikenneohjaajakoulutukseen ennätysmäärä hakemuksia – “Kiinnostus vastuullista ja merkityksellistä työtä kohtaan on kasvussa”
Fintraffic avasi toukokuussa haun rautateiden liikenneohjaajakoulutukseen. Haku oli avoinna reilut kolme kuukautta, minkä aikana hakemuksia tuli huimat 2880. Koulutus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä mukaan kehittämään suomalaista raideliikennettä ja varmistamaan sen turvallisuus ja sujuvuus. Ennätyssuuren hakijamäärän taustalla arvellaan olevan työn merkityksellisyyden lisäksi varma työllistyminen sekä hyvät mahdollisuudet edetä uralla esimerkiksi asiantuntijatehtäviin.

Kesän isot yleisötapahtumat näkyvät myös liikenteessä: ennakoi ruuhkat ja poikkeusjärjestelyt
Heinäkuu on suurten kesätapahtumien aikaa: muun muassa Ilosaarirock, Pori Jazz, Tammerfest, Seinäjoen Tangomarkkinat ja Savonlinnan Oopperajuhlat vetävät kymmeniä tuhansia tapahtumakävijöitä. Suuntasipa auton nokka kohti kesäfestivaaleja tai ajoreitti suositun tapahtuma-alueen ohi, on reittisuunnittelu sujuvan kesäliikenteen keskiössä. Oman ajoreitin fiksu suunnittelu ja liikennetilanteen ennakointi auttaa varautumaan isoihin liikennemääriin jo etukäteen.

Kahdeksan uutta lennonjohtajaa valmistui Avia Collegesta
Kahdeksan uutta lennonjohtajaa valmistui kesäkuussa Fintrafficin lennonjohtokoulutuksesta, jota järjestää Avia College. Koulutus on intensiivinen ja valintaprosessi tarkkaan seulova. Rehtori Antti Ruhanen kertoo koulutuksesta ja kurssin priimuksena valmistunut Wivi Valtanen kertoo, kuinka ala vei mukanaan – ilman aiempaa ilmailutaustaa.

Urapolkuja: Linda Tammisalo – Muutoksen mukana raiteilla jo 15 vuotta
Linda Tammisalon ura rautateillä alkoi VR:llä konduktöörinä ja eteni liikenneohjaajaksi sekä myöhemmin Fintrafficin liikennesuunnittelijaksi. Hän tietää, miten alan jatkuva muutos tarjoaa mahdollisuuksia kehittyä – ja miksi Fintraffic on työpaikka, jossa osaamista arvostetaan.

Peltsin ja Osmon jalanjäljissä: ota Suomen komeat kesäkohteet haltuun julkisilla ja pyöräillen
Suomi on tunnetusti täynnä toinen toistaan kiehtovampia kesäkaupunkeja, lyhyen matkan päässä mantereelta sijaitsevia saaria sekä häikäiseviä kansallispuistoja. Jos kesälomasuunnitelmat ovat vielä auki, mitäpä jos suuntaisit Etelä-Euroopan helteiden sijaan Suomen luontoon tai tutustuisit uuteen kaupunkiin. Koko Suomen kattava reittiopas Fintraffic Matka opastaa sinut ovelta ovelle, kuljitpa sitten julkisilla, lautalla tai pyöräillen.

Pohjois-Suomen rautatieliikenteen kauko-ohjausjärjestelmä POKA:n käyttöönotto edennyt yli puolenvälin
Pohjois-Suomen rautatieliikenteen kauko-ohjausjärjestelmän uudistamishanke POKA etenee. Projektissa suunnitellaan, rakennetaan ja asennetaan Pohjois-Suomen rautatieliikenteenohjausalueelle moderni kauko-ohjausjärjestelmä. Uusi järjestelmä korvaa elinkaarensa päähän tulleen vanhan järjestelmän. Käyttöönotto on edennyt jo yli puolenvälin kokonaistavoitteestaan, ja uusi kauko-ohjausjärjestelmä saataneen tuotantokäyttöön koko käyttöalueelleen vuoden 2027 kesään mennessä.

Juhannuksen menoliikenne vilkkainta torstaina – valitse sujuvimmat reitit näiden palvelujen avulla
Juhannuksen menoliikenteen vilkkain ajankohta on torstaina kello 14–18 ja liikenne on runsasta vielä pitkin iltaa. Lähditpä juhannuksen viettoon lähelle tai kauas, omalla autolla tai julkisilla, ota Fintrafficin digitaaliset palvelut avuksi sujuvimman reitin suunnitteluun.

Sinustako raideliikenteen hermokeskuksen ammattilainen? – Haku Fintrafficin liikenneohjaajakoulutukseen on käynnissä
Fintraffic etsii uusia osaajia rautateiden liikenteenohjauksen eturintamaan. Haku liikenneohjaajakoulutukseen on nyt auki – koulutus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä mukaan kehittämään suomalaista raideliikennettä ja varmistamaan sen turvallisuus ja sujuvuus. Fintraffic avaa jälleen ovet yhteen Suomen vastuullisimmista ja vaikuttavimmista työtehtävistä. Hakuaika raideliikenteen liikenneohjaajakoulutukseen alkaa 20.5.2025 ja jatkuu 3.8.2025 saakka.

Lennonvarmistuksen vuosikertomus 2024 julkaistu
Lentoreittipalveluiden kysyntä kasvoi vuonna 2024 vaikka lentoliikenne Suomessa elpyi muuta Eurooppaa hitaammin. Lennonvarmistuspalvelua tarjottiin aluelennonjohdossa lähes 242 000 lennolle ja Helsinki-Vantaalla yli 153 000 nousulle ja laskulle. Suomen yli lentävien lentojen määrä kasvoi yli 65 000 lentoon.