Hyppää pääsisältöön
Lennonjohtaja tornissa

Lennonvarmistuksen strategia vuodelle 2026: Päätavoitteena ilmaliikenteen hallinnan tuottaminen ja kehitys

Fintrafficissa on valmistunut koko konsernin kattava strategiapäivitys, jossa on määritelty toiminnan strategiset painopisteet vuosille 2026–2030. Konsernin yhteisten painopisteiden pohjalta jokainen liikennemuoto luo omat päätavoitteensa tuleville vuosille. Fintrafficin lennonvarmistuksen tavoitteet vuodelle 2026 keskittyvät lainsäädännön asettamien vaatimusten toteuttamiseen, ilmailun digitalisaation edistämiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja osaamisen varmistamiseen.

Koska regulaatio ohjaa vahvasti lennonvarmistuksen toimintaa, ovat strategiset painopisteet pääosin samat kuin edeltävillä kausilla. Teknologian ja työvälineiden muuttuessa niiden toteutuksen tavat kuitenkin kehittyvät.

“Ilmailun toimintaympäristö ja regulaatio määrittävät lennonvarmistuksen perustekemisen. Vuositavoitteitamme ohjaa monelta osin EU:n vaatima suorituskykysuunnitelma, jonka pohjalta toteutamme Suomelle asetettuja tavoitteita kustannustehokkuuteen, turvallisuuteen, ympäristöön ja täsmällisyyteen liittyen. Konsernitasolta tavoitteisiimme nousevat erityisesti datan hyödyntäminen sekä sen tuomat mahdollisuudet uusille palvelumuodoille ja liiketoiminnalle,” kertoo toimitusjohtaja Raine Luojus Fintrafficin lennonvarmistuksesta.

Fintrafficin lennonvarmistus on Suomen ilmatilan käytön mahdollistaja

Lennonvarmistuksen perustehtävä on mahdollistaa Suomen ilmatilan käyttö päivän jokaisena sekuntina. Siksi ensimmäinen kolmesta strategisesta päätavoitteesta vuodelle 2026 kytkeytyy lennonvarmistukselle asetettujen turvallisuuteen, täsmällisyyteen sekä kustannus- ja ympäristötehokkuuteen liittyvien tavoitteiden täyttymiseen vastuullisuus- ja vaikuttavuustavoitteiden mukaisesti.

“Tavoitteemme on toimia niin, ettei omasta toiminnastamme aiheudu haittaa ilmatilan käyttöön. Lisäksi mittaamme toimintamme laatua sekä kehitämme palveluitamme vastaamaan entistä paremmin asiakkaidemme tarpeita. Harjoittelemme myös säännöllisesti väistötiloissa, jotta voimme varmistaa teknisen toimintaympäristömme jatkuvuuden ja henkilöstön osaamisen poikkeustilanteissa,” avaa Luojus.

Toiminnan kehittämiseen liittyvät myös vastuullisesti tehdyt strategiset hankkeet ja investoinnit sekä kansainvälinen yhteistyö. Lennonvarmistus osallistuu aktiivisesti Suomen ilmailua hyödyttäviin kansainvälisiin kehityshankkeisiin ja tekee tiivistä yhteistyötä erityisesti naapurimaiden lennonvarmistustoimijoiden kanssa.

“Olemme mukana vaikuttamassa erilaisissa kansainvälisissä alliansseissa, teemme harkittuja yhteishankintoja sekä panostamme kansainväliseen koulutusmyyntiin. Tällä hetkellä kehitämme esimerkiksi Viron kanssa mahdollisuutta yhteiseen virtuaaliseen lennonvarmistuspalveluun. Erilaiset yhteishankkeet ja investoinnit ovat pitkäjänteisiä asioita, joita ohjaa osaltaan myös ilmailualan regulaatio,” jatkaa Luojus.

Lennonvarmistuksen palvelun luovat ihmiset

Toinen lennonvarmistuksen päätavoitteista vuodelle 2026 liittyy ilmailun digitalisaatioon. Tavoitteena on kehittää ilmaliikenteen digitaalista portfoliota lennonvarmistuksen palveluiden jalostamiseksi niin asiakkaiden ja sidosryhmien kuin oman toiminnankin kehittämisen näkökulmasta.

“Hyödynnämme sisäistä ja ulkoista dataa päivittäisessä toiminnassa ja palveluidemme kehittämisessä. Mahdollistamme sen saatavuuden myös sidosryhmien tarpeiden mukaan. Lisäksi etsimme aktiivisesti datan tuomia mahdollisuuksia uudelle ilmailualan liiketoiminnalle,” kertoo Luojus.

Kolmas päätavoite keskittyy konsernin yhteisten palveluiden toiminnoille, kuten henkilöstöhallinnolle, taloudelle ja hankinnalle, viestinnälle sekä tieto- ja viestintäteknologialle, määriteltyjen tavoitteiden toteuttamiseen.

“Meillä on käytössämme maailman parasta teknologiaa ja hyvät järjestelmät. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että teemme palveluliiketoimintaa, jossa ihmiset käyttävät näitä järjestelmiä ja luovat palvelun, jota tarjoamme. Siksi panostamme hyvään johtamiseen, yrityskulttuurin jalkauttamiseen ja henkilöstön osaamisen kehittämiseen myös tulevalla kaudella. Uutta vuoteen 2026 tuo talousraportoinnin automatisointi, jolla osallistamme yksiköiden päälliköitä aiempaa enemmän yksiköiden budjettien seurantaan,” Luojus jatkaa.

Jaa