Hyppää pääsisältöön
Ryhmäkuvassa henkilöitä allianssisopimuksen allekirjoitustilaisuudessa

Uudenmaan alueen ratojen kunnosta vastaa 1.4.2020 alkaen Väylän, Finrailin ja Wincon muodostama allianssi

Ratojen kunnossapitoa tehdään seuraavat 5 vuotta allianssimuotoisen liittymän voimin. 11.10.2019 solmitun sopimuksen kokonaisbudjetti on 27 miljoonaa euroa vuositasolla, viiden vuoden aikana n. 130 miljoonaa euroa. Kunnossapidon allianssi on jo aiemmin ollut käynnissä Varsinais-Suomessa ja Väylän kokemukset ovat olleet hyviä.

"Uudenmaan alue on liikenteeltään vilkkain ja asiakasmääriltään valtakunnan suurin. Helsingin rautatieasemalta lähtee päivittäin yli 1000 junaa. Meille on tärkeää, että päivittäinen liikennöinti sujuu täsmällisesti. Ratojen kunnossapidon onnistuminen näkyy tuhansille asiakkaille joka päivä", sanoo Väylän kunnossapito-osaston johtaja Magnus Nygård.

"Kokonaisuus edellyttää monipuolista osaamista. Kunnossapitoalueen ongelmat heijastuvat nopeasti koko valtakunnan liikenteeseen. Työraot kunnossapidolle ovat hyvin pienet, mikä edellyttää yksityiskohtaista suunnittelua", Nygård kuvailee alueen erityispiirteitä.

Junaliikenteen ohjauksesta ja järjestelmistä vastaava Finrail on allianssin toinen tilaajaosapuoli. "Liikenteen sujuvuuden varmistaminen eri toimijoiden tiiviissä yhteistyössä on ratkaisevan tärkeää etenkin Uudenmaan vilkkaasti liikennöidyllä alueella. Tavoitteemme on tarjota kunnossapidon käyttöön korkealuokkaista liikennetietoa, jotta huolto- ja kunnossapitotoiminnassa päästään entistäkin ennakoivampaan tekemiseen. Tämä tarkoittaa muun muassa entistä tarkempia tietoja ratainfran kuntoon, käytettävyyteen ja vikoihin liittyen", kertoo kehityspäällikkö Leo Lehtimäki Finrailista.

Laaja tehtäväkenttä lumitöistä järjestelmäkorjauksiin

Kunnossapidon sopimus kattaa koko Uudenmaan rataverkon, joka sisältää mm. 315 km moniraiteista rataa, 1100 vaihdetta, ohjaus- ja turvalaitejärjestelmät, 440 siltaa, 23 km tunneleita järjestelmineen sekä liikennepaikat ja ulkoalueet. Laiturien hoito on sopimuksen ulkopuolella. Tehtäviin kuuluvat mm. vaurioiden korjaukset, tarkastukset, ympärivuorokautisen palveluvalmiuden ja kunnossapidon suunnittelun turvallisuus- ja ympäristöasiat huomioiden.

”Allianssissa Väylän ja Finrailin kanssa pystymme kunnossapidon lisäksi suunnittelemaan tarvittavat työvaiheet tehokkaasti siten, että matkustajat kokevat junaliikenteen sujuvaksi”, kertoo Winco Oy:n toimitusjohtaja Timo Virmala.

Allianssimuotoisella urakkamuodolla tavoitellaan tiivistä yhteistyötä, joka konkretisoituu asiakkaille tarjottavassa palvelutasossa. "Saman pöydän ääressä vastaan tulevia tilanteita on sujuvampi ratkoa, kun tavoitteet ovat yhteiset ja niihin on yhdessä sitouduttu. Meillä on kunnianhimoiset tavoitteet junaliikenteen täsmällisyyden ja radan käytettävyyden osalta, sillä nämä näkyvät ensimmäisenä matkustajille ja heitähän varten näitä töitä tehdään", sanoo Väylän aluepäällikkö Eero Liehu.

Lisätietoa:

Väylä, kunnossapito-osaston johtaja Magnus Nygård p. 029 534 3576

Väylä, aluepäällikkö Eero Liehu p. 029 534 3894

Finrail, kehityspäällikkö Leo Lehtimäki, p. 040 822 7027

Winco Oy, toimitusjohtaja Timo Virmala, p. 040 658 5113


Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Finrail Oy vastaa omalta osaltaan vuosittain yli 500 000 junan ja 80 miljoonan matkustajan turvallisesta ja sujuvasta matkanteosta. www.finrail.fi

Winco on osa GRK-konsernia. GRK on suomalainen rakennusalan konserni, johon kuuluvat Suomessa toimivat GRK Infra Oy, GRK Road Oy ja Winco Oy, Viron GRK Infra AS sekä Ruotsin GRK Infra Ab. Meillä työskentelee yli 500 ammattilaista ja liikevaihto vuonna 2018 oli 250 miljoonaa euroa. Ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen raiderakennusosaaminen. Väylä-, taito-, ympäristö- ja teollisuusrakentamisen kattavassa infrarakentamisessa tarjoamme kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon. www.grk.fi

Jaa