Hyppää pääsisältöön
Työmatkapyöräily kovassa nousussa Fintrafficissa, kuvituskuva.

Työmatkapyöräily kovassa kasvussa

Polkupyörä työsuhde-etuna lisää selvästi pyöräilyn määrää työmatkaliikenteessä. Tämä ilmenee työsuhdepyöräilijöille Fintrafficissa tehdystä kyselystä. Kyselyn mukaan yli 60 prosenttia etua hyödyntävistä taittaa työmatkansa entistä useammin polkupyörällä. Moni kertoo korvanneensa syksyn aikana pyörällä erityisesti autoiluaan.  

”On ollut hienoa nähdä, että työsuhdepyöräetu kannustaa henkilöstöämme entistä kestävämpään ja terveellisempään liikkumiseen työmatkoilla ja arjessa. Moni on muuttanut arjen liikkumistottumuksiaan ja osa on jo kertonut saaneensa terveyshyötyjä, kuten tukea painonhallintaan. Olemme tarjonneet työsuhdepyöriä koko henkilöstöllemme kesästä lähtien, ja nopeassa ajassa jo joka seitsemäs on tarttunut etuun. Lähes kaikki hankitut pyörät ovat sähköavusteisia”, kertoo Fintrafficin henkilöstöjohtaja Hanna Hovi

Syyskuussa toteutetun kyselyn mukaan työsuhdepyöräilijät pyöräilevät viikossa keskimäärin noin 60 kilometriä. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkästään Fintrafficissa työsuhdepyöräilijät ajavat viikon aikana pyörillään arviolta noin 9000 kilometriä.  

Työsuhdepyörien määrä Suomessa on lisääntynyt tänä vuonna nopeasti. Pyöräliitto arvioi, että työsuhdepyöriä on tällä hetkellä noin 30000 työntekijällä. 

”Työsuhdepyöristä iso osa on sähköpyöriä. Niillä ajetaan pidempiä matkoja kuin tavallisilla pyörillä, mikä mahdollistaa monelle automatkojen korvaamisen. Pyöräily on kodeille helppo tapa säästää ja samalla edistää omaa kuntoa”, sanoo Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen

 

”Pyöräilyn lisääminen auttoi luopumaan kakkosautosta” 

Fintrafficissa työskentelevä johtaja Riku Suursalmi hankki itselleen työsuhdepyörän heti, kun etu tuli tarjolle. Suursalmen perheessä pyöräilyn lisääntyminen on auttanut tekemään aiempaa kestävämpiä valintoja. 

”Työsuhdepolkupyörän käyttöönotto auttoi meitä siirtymään perheessä yhden auton taktiikkaan. Pyöräilyn lisääntyminen ja autoilun väheneminen on terveyden, talouden ja luonnon näkökulmasta hyvä asia. Kun luovuimme toisesta autosta, pyörään tarttuu entistä useammin”, Riku Suursalmi sanoo.  

Työsuhdepyöräetu on Fintrafficissa osa kokonaispalkkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kalliinkin sähköpyörän voi hankkia ilman merkittävää alkuinvestointia. Työntekijän maksettavaksi jää pyörän veroton leasing-maksu, joka vähennetään bruttopalkasta. Työntekijä saa mallissa hyväkseen veroedun, joka vastaa karkeasti oman veroprosentin suuruista alennusta leasing-maksusta.  

”Kun päättää panostaa hyvään pyörään työmatkoja varten, suosittelen hankkimaan siihen heti alussa riittävän hyvän lukon, että pyöräilyn iloa riittää mahdollisimman kauan”, Suursalmi muistuttaa. 

Jaa