Hyppää pääsisältöön
Liikenneoperaattori päätteellä tieliikennekeskuksen salissa

Autoilija: Varaudu alkavaan junalakkoon ja varaa työmatkaliikenteeseen normaalia enemmän aikaa

Maanantaina 20. maaliskuuta alkava junalakko kannattaa ottaa nyt huomioon myös omaa autoilua suunnitellessa. Fintrafficin tieliikenteenohjaus muistuttaa varaamaan etenkin työmatkaliikenteeseen normaalia enemmän aikaa, sillä maanteillä saattaa olla lakon takia normaalia enemmän liikennettä.

”Autoilijoiden on syytä varautua etenkin työmatkaliikenteessä siihen, että matka saattaa kestää hiukan pidempään, ja ajoittaista jonoutumista esiintyy paikoitellen. Jotta liikenne saadaan sujumaan maanteillä jouhevasti, niin unohdetaan turhat ohittelut ja muistetaan kunnon turvavälit. Autolla liikkujien kannattaa suosia mahdollisuuksien mukaan myös kimppakyytejä sekä muutoinkin välttää nyt turhaa autoilua ruuhkaisimpaan aikaan”, summaa Fintrafficin tieliikennekeskuksesta liikennekeskuspäällikkö Eero Sauramäki.

Tiesitkö? Oman ajoreitin liikennemäärät, liikennetiedotteet ja ajokelit voi tarkistaa etukäteen Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta, joka on saatavissa sovelluskaupoista myös ilmaisena mobiilisovelluksena. Julkisia liikennevälineitä käyttävien kannattaa katsoa itselle sitä parasta reittiä opas.matka.fi-reittioppaasta, josta löytyvät sekä lähi- että kaukoliikenteen aikataulut ja vuorot. Mukana ovat muun muassa bussit, raitiotiet ja metrot.

Fintrafficin eri liikenteen verkko- ja mobiilipalvelut liikenteeseen löytyvät kootusti osoitteesta https://www.fintraffic.fi/fi/kaikille

Julkisilla liikennevälineillä liikkeellä? Katso junalakon aikana sujuvimmat reitit valtakunnallisesta opas.matka.fi-reittioppaasta

Katso myös Fintrafficin ja Ilmatieteen laitoksen vinkit autoilijoiden kevätliikenteeseen

Jaa