Hyppää pääsisältöön
Päivystäjä Ville Varjonen tieliikennekeskuksessa töissään.

Sujuva tieliikenne on yhteispeliä 

On 5. joulukuuta ja kello lähentelee iltakuutta. Helsingin tieliikennekeskuksen päivystäjä Ville Varjosen päivävuoroa on jäljellä enää viimeinen tunti. Liikenne pääkaupunkiseudun pääväylillä alkaa hiljalleen vähentyä päivän työmatkaliikenteestä samalla, kun liikennekeskuksessa yövuoro ottaa ohjat käsiinsä. Päivä on ollut työntäyteinen. Yhteistyötä on tehty niin pelastuslaitoksen kuin poliisinkin kanssa, jotta liikenne on saatu sujumaan myös onnettomuus- ja poikkeustilanteissakin turvallisesti.

Tieliikennekeskuksista jatkuvaa liikenteen kokonaiskuvaa

Tieliikennekeskukset Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa huolehtivat Suomen maanteiden liikenteen turvallisuudesta. 

Keskukset palvelevat 24/7 -periaatteella vuoden jokaisena päivänä. Keskuksista käsin ohjataan liikennettä, tiedotetaan poikkeustilanteista sekä hoidetaan häiriötilanteita.

"Liikenteenohjaus perustuu meillä liikenteen reaaliaikaiseen tilannekuvaan, jota meille välittää maanteiltä noin 900 keli- ja liikennekameraa sekä tietysti kumppaneinamme esimerkiksi poliisi ja pelastuslaitos. Pystymme täältä tieliikennekeskuksesta muun muassa ohjaamaan vaihtuvia nopeusrajoituksia ja liikenteen tiedotusopasteita sekä tunneleita, liikennevaloja jne. Tehokas ja ennakoiva tiedotus on myös oleellinen osa päivittäistä työtämme ja vuositasolla meiltä lähteekin 10 000 liikennetiedotetta, joita jaetaan niin radiossa, Twitterissä kuin mobiiliapplikaatioissakin. Lisäksi tiedotteitamme hyödynnetään myös monissa navigaatiosovelluksissa", kertoo liikennepäivystäjä Ville Varjonen

Työtä tieliikennekeskuksessa tehdään tiiviissä yhteistyössä poliisin, pelastuslaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa. Myös teiden kunnossapitoa hoitavien urakoitsijoiden suuntaan yhteydenpito on vilkasta, varsinkin kun puhutaan tieliikennekeskusten vastaamista Tienkäyttäjän linjan puheluista.

"Saamme vuositasolla Tienkäyttäjän linjan kautta lähes 100 000 puhelua, jotka vaativat nopeata reagointia. Tienkäyttäjän linjalle kuuluvia ilmoituksia ovat vaikkapa tiellä oleva runsas vesi tai tielle kaatunut puu, jotka aiheuttavat selkeän vaaratilanteen muulle maantieliikenteelle. Näissä tapauksissa välitämme tiedot pelastuslaitokselle ja vastaavalle alueurakoitsijalle. Liikenteen turvallisuus onkin viime kädessä yhteispeliä ja siinä avainasemassa on saumaton tiedonkulku eri toimijoiden kesken", jatkaa Ville Varjonen.

Liikenteen asiakaspalvelusta apua, kun haluat antaa palautetta teiden hoidosta ja kunnosta

Tielläliikkujia palvellaan myös Liikenteen asiakaspalvelussa, joka toimii valtakunnallisena tienkäyttäjän neuvonta- ja tietopalveluna. Asiakaspalvelussa käsitellään lisäksi valtion väyläverkoille kohdistuvat palautteet sekä välitetään teiden hoitoon liittyviä urakoitsijaviestejä. 

"Siinä missä Tienkäyttäjän linja on tarkoitettu vain akuuteille ja tieliikenteen turvallisuutta välittömästi vaarantaville soitoille, Liikenteen asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä myös kiireettömissä asioissa. Otamme siis vastaan palautetta ja kehitysehdotuksia väylien kunnosta ja hoidosta. Meiltä saa asiantuntija-apua myös erilaisiin väyliin liittyviin lupa-asioihin, väylänpitoon sekä esimerkiksi liikenneturvallisuuteen liittyen", kertoo asiakaspalvelupäällikkö Katariina Korteoja

Liikenteen asiakaspalveluun tulee vuosittain yli 50 000 yhteydenottoa. Asiakaspalvelukeskus palvelee tielläliikkujia arkisin klo 8 - 16 palautevayla.fi:n kautta, puhelimitse, chat-kanavalla tai sähköpostitse.

"Yhteydenottoja tulee paljon suoraan palautevayla.fi -sivustomme kautta, jossa palautteen anto sujuu vaivattomasti ja sen käsittelyäkin voi seurata. Samaiselta sivustoltamme voit lisäksi tarkistaa onko mahdollinen oma asiasi meillä jo hoidossa ja halutessasi peukuttaa sitä itsekin. Matkalle lähtijän kannattaa muistaa myös meidän liikennetilanne.tmfg.fi -sivustomme sekä sen mobiilisovellus, joista näet yhdellä silmäyksellä vaikkapa maanteidemme ruuhkatilanteet, tietyöt ja jopa ajokelit", vinkkaa Katariina Korteoja.

______________________________

Kuvassa: Tieliikennekeskuksen liikennepäivystäjä Ville Varjosen tehtäviin kuuluu myös Tienkäyttäjän linjan akuutit puhelut ja niiden välitön hoito. Tienkäyttäjän linjalle voit ilmoittaa esimerkiksi tiellä olevasta kaatuneesta puusta, joka aiheuttaa selkeän vaaratilanteen muulle maantieliikenteelle. Muut ei-kiireelliset palautteet hoituvat ELY-keskusten ylläpitämän Liikenteen asiakaspalvelun kautta osoitteessa palautevayla.fi.

Jaa