Hyppää pääsisältöön
Meriliikennekeskus, jossa suuria monitoreja karttakuvineen sekä yksi meriliikenneohjaaja.

VTS Finland esti kymmenen karilleajoa vuonna 2019

VTS Finlandin meriliikennekeskuksissa estettiin vuonna 2019 kaikkiaan kymmenen mahdollista karilleajoa ja kirjattiin yli 650 alusliikennettä koskevaa poikkeamaa tai rikettä. Kulunut vuosi näyttäytyi meriliikenteenohjauksessa vilkkaana ja alusliikenne sujui turvallisesti läpi vuoden. Tämä käy ilmi juuri valmistuneesta VTS Finlandin meriliikenteenohjauksen poikkeamien vuosiraportista. 

VTS-keskuksissa estettiin vuonna 2019 kymmenen mahdollista karilleajoa Suomen rannikon alueella. Lisäksi VTS-alueilla annettiin navigointiapua neljä kertaa. 

”VTS Finlandin tehtävänä on varmistaa merenkulun turvallisuus ja sujuvuus Suomen rannikolla, sen läheisyydessä olevilla kansainvälisillä merialueilla sekä Saimaan syväväylällä 24/7/365 -periaatteella. Vuoden 2019 aikana estetyissä mahdollisessa karilleajoissa oli kaikissa kyse tilanteesta, jossa alus oli ajamassa kohti matalikkoa, mutta muutti suuntaansa VTS-keskuksen yhteydenoton jälkeen. Tällaisia tapauksia raportoitiin Saaristomereltä viisi, Länsi-Suomesta yksi, Hangon edustalta yksi, Kotkan edustalta kaksi ja Suomenlahdelta yksi”, kertoo operatiivinen johtaja Sari Talja.

Kirjatuista 650 alusliikennettä koskevasta poikkeamasta kolme neljännestä tuli Suomen aluevesiltä. Poikkeamatilastoissa kärkeen nousivat mm. kone- ja tekniset viat sekä blackoutit. Alkuvuonna Pohjanlahdella, erityisesti Perämerellä, vaikeat sää- ja jääolosuhteet aiheuttivat lisäksi runsaasti jäänmurto- ja luotsauspalvelujen keskeytyksiä. Oman lisäyksensä raportointiin toivat myös Saimaan alueella järjestetyt nopeuksien tehoseurannat, joissa kartoitettiin alueen nopeusrajoitusten toimivuutta. 

Kansainvälisten merialueiden rikkeiden määrä laskenut selkeästi

Kaikista kirjatuista poikkeamista neljännes kirjattiin Suomen vastuulle kuuluvien kansainvälisten merialueiden valvonta-alueilla, joissa etenkin rikkeiden määrä oli edellisvuoteen nähden selkeästi pienentynyt.

”Kansainvälisiltä merialueilta kirjattiin kaikkiaan 130 rikettä ja 41 poikkeamaa. Rikkeiden määrä oli pienentynyt edellisvuoteen nähden lähes neljänneksellä. Suurin osa rikkeistä tehtiin reittijakojärjestelmissä ajamista koskevia meriteiden sääntöjä vastaan. Lisäksi vuosittain tapahtuu myös muutamia väistämissääntöjä koskevia rikkeitä sekä Suomenlahden pakolliseen ilmoittautumisjärjestelmään liittyviä sääntörikkeitä. Poikkeamat puolestaan koskivat VTS-alueiden tapaan lähinnä kone- ja teknisiä vikoja", summaa laatupäällikkö Kati Westerlund.

VTS Finlandin meriliikennekeskukset sijaitsevat Helsingissä, Turussa ja Lappeenrannassa. Ne valvovat koko Suomen rannikon ja Saimaan syväväylän alusliikennettä. Yhtiön ydintehtävänä on ennaltaehkäistä alusliikenteen onnettomuuksia sekä myös niistä mahdollisesti syntyviä ympäristöhaittoja. Liikkuessaan Suomen VTS-alueella alusten on muun muassa ylläpidettävä jatkuvaa päivystystä alueen työskentelykanavalla sekä noudatettava VTS-alueella tapahtuvaa liikennöintiä koskevia säännöksiä. 

Jaa