Esa Kallio seilasi maailman merillä aina Karibialta Huippuvuorille tietäen, että jonain päivänä hänestä tulee vielä alusliikenneohjaaja. Kuinka maailmaa nähneestä perämiehestä tuli Fintrafficin operatiivisen meriliikenteenohjauksen kehityspäällikkö? Mitä kehityspäällikön monipuoliseen työhön sisältyy käytännössä? Millainen rooli omien arvojen mukaisella työllä ja timanttisella työyhteisöllä on Esan motivaatioon?
Esan tehtäviin kehityspäällikkönä kuuluu mm. varmistaa, että meriliikenteenohjauksen operatiivinen toiminta on vaatimusten mukaista niin Fintrafficin sisällä kuin ulkoisten sidosryhmienkin näkökulmasta. Lisäksi tehtäviin kuuluu operatiivisen toiminnan jatkuva parantaminen pitkällä ja lyhyellä tähtäimellä. Esa huolehtii yhdessä tiiminsä kanssa siitä, että laivoille ja sidosryhmille tuotettavat palvelut toimivat laadukkaasti.
- Vastaan alusliikennepalvelun kehittämisestä, joskin itse kehitys on tiimityön tulosta. Sidosryhmien lisäksi huomioimme vahvasti oman henkilöstömme näkemyksen kehittämiseen sekä heidän työntekijäkokemuksensa. Työhöni sisältyy lisäksi kirjallisia töitä esimerkiksi toimintaohjeisiimme liittyen, kansainvälistä yhteistyötä sekä projektipäällikkönä tai -koordinaattorina toimimista projekteissamme, Esa kertoo työnsä sisällöstä.
Tyypillistä työpäivää ei Esan työssä ole ja siihen kuuluu myös huomattavan paljon kulisseissa tapahtuvaa näkymätöntä valmistelevaa työtä, joka mahdollistaa myös hyvin monimuotoista oppimista ja kehittymistä.
Meriltä maihin toteuttamaan haavetta alusliikenneohjaajan työstä
Koulutukseltaan Esa on Merikapteeni (AMK) ja Autonomisen merenkulun insinööri (YAMK). Seuraavaksi haaveissa ovat insinööritieteiden tohtoriohjelman opinnot. Esa työskenteli merillä perämiehenä ennen siirtymistään maatöihin haaveammattiinsa alusliikenneohjaajaksi.
- Olen ollut aluksilla töissä Karibian auringosta aina Huippuvuorten arktisille vesille. Tiesin kuitenkin aina seilatessani, että haluan alusliikenneohjaajaksi. Se haave oli syntynyt jo merikoulun ensimmäisellä luokalla, kun teimme vierailun Suomenlahden meriliikennekeskukseen. Alusliikenneohjaajan työssä yhdistyi todella hienolla tavalla merenkulku ja tietojenkäsittely. Halusin ehdottomasti päästä tekemään sitä itse mahdollisimman pian, Esa muistelee.
Vuonna 2018 Esa siirtyi Liikenneviraston palvelukseen. Hän aloitti alusliikenneohjaajan työt Archipelago VTS:ssä, mutta sai pian kelpuutukset myös Saimaa VTS:ään ja Turku Radioon. Tuona aikana alusliikenneohjaus yhtiöitettiin ja työnantajan nimi vaihtui Liikennevirastosta Fintrafficiksi.
- Kolme vuotta myöhemmin hakuun tuli kehityspäällikön tehtävä, mutten heti uskonut hakevani siihen, koska olin niin tyytyväinen sen hetkiseen tehtäväpalettiini. Pari viikkoa kuitenkin kypsyttelin ajatusta ja ymmärsin, millainen mahdollisuus kehityspäällikön tehtävä olisi. Päätin kokeilla, kuinka haussa käy ja onneksi niin, sillä nyt en vaihtaisi päivääkään pois, Esa jatkaa.
Arvojen mukainen työ ja poikkeuksellisen hyvä työyhteisö motivoivat
Esaa motivoi arjessa se, että hän saa tehdä omien arvojensa mukaista työtä erittäin avuliaassa, mukavassa ja ammattitaitoisessa työyhteisössä.
- Meillä on poikkeuksellisen korkea ammattiylpeys, uniikki merenkulun kokemus ja kyvykkyys analyyttiseen ajatteluun. Toimintamme keskiössä on laadukas ja ennakoivasti toimiva meriliikenteenohjaus, johon digitalisoituvat älykkään liikenteen palvelut tuovat kiinnostavaa särmää tulevina vuosina. Näiden kahden linkitys tulee olemaan menestymisemme edellytys sekä myös erittäin tärkeä vetovoimatekijä ulkoisille työnhakijoille. On ilo olla mukana muovaamassa tätä tulevaisuutta sekä nykyisille että tuleville työntekijöillemme, Esa pohtii.