Erkki Aalto aloitti uransa rautateillä vain 19-vuotiaana, ja kouluttautui vuosien aikana työn mukana monipuolisiin rautatieliikenteen työtehtäviin. Kuinka radan varrelta roskia keränneestä kesätyöntekijästä tuli raideliikenteenohjauksen vuoropäällikkö? Millainen merkitys työyhteisöllä on ollut Erkin viihtymiseen rautateillä? Mikä motto on avannut Erkille mielenkiintoisia ovia niin töissä kuin vapaa-ajallakin?
Vuoropäällikkönä Erkin työpäivät kestävät 12 tuntia, jolloin hänen vastuullaan on koko vuorossa oleva Helsingin liikenteenohjauksen tiimi: liikenneohjaajat ja -tiedottajat, kapasiteetinohjaus, liikenteen laadun valvomo, käyttökeskus ja rataliikennekeskus. Erkin tehtävä on pitää itsellään yllä tilannekuvaa, varmistaa junien kulku aikataulussa sekä huolehtia, että raideliikenteenohjauksen ohjeita ja sääntöjä noudatetaan.
- Jos vuorossa tulee jokin häiriötilanne, kuten junan myöhästyminen tai ratavaurio, tiedotan siitä sidosryhmiä sekä varmistan, että tilanne saadaan korjattua mahdollisimman nopeasti. Minulla on koko ajan karkea tilannekuva raiteiden tapahtumista, joten pääsen nopeasti tilanteen tasalle tarkkaa tilannekuvaa ylläpitävien liikenneohjaajien avulla, Erkki kertoo työstään käytännössä.
Päivävuoroissa työ keskittyy enemmän yhteysliikenteen ylläpitoon, jotta matkustajat pääsevät kulkemaan matkansa mahdollisimman sujuvasti. Yövuoroissa on puolestaan enemmän ratatöitä, jolloin varmistetaan, että junaliikenne kulkee sujuvasti ratatöiden aiheuttamista poikkeusjärjestelyistä huolimatta. Vuoropäällikön työhön sisältyy myös pieniä käytännön askareita, jotka auttavat tiimiä onnistumaan työssään. Tällaisia ovat vaikkapa rikkoutuneen tuolin korvaaminen ehjällä tai ilmastoinnin korjauksen järjestäminen.
Rautatieura alkoi roskien keräämisellä radan varrelta
Erkki aloitti uransa rautateillä 19-vuotiaana kolmen päivän kurssilla, jonka suoritettuaan hän sai luvan työskennellä radan varrella. Erkin ensimmäinen työtehtävä rautateillä oli rakennusjätteen kerääminen rakenteilla olleen Kerava-Lahti-oikoradan varrelta. Loppukesä sujui erilaisissa apupojan tehtävissä.
- Kesän jälkeen minua pyydettiin mukaan kiskohitsauksen kurssille, jossa kouluttauduin levyseppähitsaajaksi. Tein töitä kiskohitsaajana muutaman vuoden, minkä jälkeen osallistuin työkoneen kuljettajakurssille, ja suoritin samalla ratatyövastaavakoulutuksen. Vuosina 2005–2017 tein VR:llä monipuolisesti erilaisia töitä hitsaajana, työkoneen kuljettajana ja ratatyövastaavana, Erkki muistelee.
Vuonna 2017 Erkki aloitti liikenneohjaajakoulutuksessa. Hän työskenteli pari vuotta liikenneohjaajana, eteni tilannekoordinaattoriksi, ja aloitti nykyisen työnsä vuoropäällikkönä keväällä 2022. Hän yllättyi, kuinka monipuolisesti tehtäviä vuoropäällikön rooliin sisältyy: operatiiviseen liikenteenohjaukseen liittyvien tehtävien lisäksi Erkki toimii liikenteenohjauksen asiantuntijana erilaisissa tilanteissa sekä vastaa esihenkilönä oman kymmenen hengen liikenneohjaajatiiminsä työsuhdeasioista ja hyvinvoinnista.
Kollegoiden kannustuksella iso merkitys
Erkki kertoo työyhteisöllä ja kannustavilla kollegoilla olevan iso merkitys siihen, että hän on viihtynyt rautateillä niin pitkään. Kollegoiden positiivinen asenne ja kannustus ovat olleet yksi syy myös siihen, miksi Erkki on rohkeasti edennyt työssään tähän pisteeseen.
- Fintrafficissa on todella hyvä työyhteisö ja mahtava porukka. On hienoa onnistua yhdessä ja saada siitä myös ulkopuolista positiivista palautetta. Ihmisten kohtaaminen ja kanssakäynti motivoivat minua, ja tahdon, että kaikilla on hyvä fiilis työskennellä vuoroissani, Erkki pohtii.
Erkin mieleen muistuu eräs tilanne, jossa toisiaan tukevan työyhteisön merkitys konkretisoitui erityisellä tavalla.
- Minua oli pyydetty tuuraajaksi yövuoroon Kouvolaan, mutta matkalla sinne sattui Järvelän kohdilla sähköratavaurio ja matkani pysähtyi siihen. Ilmoitin Kouvolaan myöhästyväni ja laitoin viestiä Helsingin kollegoille, että olen metsän keskellä jumissa. Selvisi, että yksi kollegoistani asui aivan lähellä ja lupasi heittää minut Lahteen. Autoin junan henkilökuntaa evakuoinnissa, ja - kiitos kollegani - olin lopulta vain tunnin myöhässä työvuorosta. Minulla oli heti erinomainen tilannekuva häiriöstä, sillä olin itse ollut maastossa sitä hoitamassa, joten oli helppo lähteä viemään tilannetta loppuun ohjauskeskuksesta käsin, Erkki muistelee.
”Kyllä” on avain mielenkiintoiseen elämään
Erkin motto elämässä on: ”Kyllä on avain mielenkiintoiseen elämään”. Se on ollut kannustavien kollegoiden lisäksi yksi niistä tekijöistä, joiden ansiosta hän on uskaltanut rohkeasti tarttua uusiin mahdollisuuksiin työssään. Sama motto varmistaa, ettei Erkillä tule vapaa-ajallakaan tylsää: hän nauttii työsuhdepyörällä pyöräilystä, harrastaa aktiivisesti eri urheilulajeja sekä osallistuu juoksutapahtumiin ulkomaita myöten.
- Tähän saakka olen juossut 5–15 kilometrin matkoja, mutta ensi vuonna lähden ensimmäiselle puolimaratonilleni. Soitan myös bassoa bändissä sekä ajan parhaillaan moottoripyöräkorttia. Voinkin sanoa, ettei vapaa-ajalla tarvitse usein miettiä, että mitähän sitä tekisi, Erkki virnistää.