Hyppää pääsisältöön
Jockum Lundsten

Töissä meriliikennekeskuksessa: Alusliikenneohjaajan työ vaatii ja antaa paljon

Suomen viennistä 90 prosenttia ja tuonnista 80 prosenttia kulkee meriteitse. Meriväylillämme liikkuukin vuositasolla yli 100 miljoonaa tonnia merikuljetuksia. Joka vuosi myös lähes 20 miljoonaa matkustajaa kulkee Suomen ja ulkomaiden satamien välillä.

Fintrafficin meriliikenteenohjauksen tehtävä on varmistaa ulkomaankaupan ja kotimaan vesiliikenteen turvallinen ja häiriötön toiminta. Fintrafficin meriliikenteenohjaus valvookin meriliikennettä vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.

Mutta mitä kaikkea Fintrafficin meriliikennekeskuksessa työskentelevän alusliikenneohjaajan vaativaan työnkuvaan kuuluukaan? Siitä kertoo meille alusliikenneohjaaja Jockum Lundsten.

Tiivistätkö näin alkuunsa ensin mitä Fintrafficin meriliikennekeskuksissa tehdään?

Itämeri tunnetaan yhtenä hyvin vilkkaasti liikennöitynä merialueena, jossa on jatkuvasti keskimäärin 2 000 kauppalaivaa joko liikkeellä tai satamissa. Meriliikennekeskuksissa ennaltaehkäisemme alusliikenteen onnettomuuksia ja niistä mahdollisesti syntyviä ympäristöhaittoja. Meriliikennekeskuksemme valvovat siis rahti- ja matkustajalaivojen sekä tankkereiden turvallista kulkua Suomen rannikkoalueella ympärivuorokautisesti – vuoden jokaisena päivänä. Palveluihimme kuuluvat alusliikennepalvelun rinnalla myös turvallisuusradio- ja radionavigointipalvelut sekä digitaaliset tilannekuva- ja tiedonvaihtopalvelut.

Itse työskentelen Länsi-Suomen meriliikennekeskuksessa Turussa, jossa valvotaan alusliikennettä sekä Suomen kansallisilla merialueilla Saaristomereltä Tornioon että Ahvenanmeren reittijakojärjestelmän eteläisen osan alueella. Lisäksi meiltä löytyy keskukset myös Helsingistä ja Lappeenrannasta.  Helsingissä valvotaan alusliikennettä sekä Suomen kansallisilla merialueilla Hangosta itärajalle Santioon että Suomenlahden kansainvälisillä merialueilla. Lappeenrannan valvonta-alue kattaa puolestaan Saimaan syväväylän.

Mitä kaikkea työnkuvaasi kuuluu?

Työ pitää sisällään lähinnä laivaliikenteen seurantaa ja neuvontaa, eli tarkoituksena on ylläpitää turvallista ja tehokasta liikennettä alueillamme, kuten Saaristomerellä. Seuraamme siis aktiivisesti liikennettä ja ehkäisemme tällä tavalla myös onnettomuuksia, jotka voivat olla haittaavia esimerkiksi ympäristölle.

Meriliikennekeskuksemme estivät vuonna 2020 kaikkiaan yhdeksän mahdollista karilleajoa. Avustimme lisäksi kuutta alusta navigoinnissa ja ehkäisimme erilaisia vaaratilanteita tiedottamalla niistä aluksille. Alusliikenteeseen liittyviä rike- ja poikkeamaraportteja laadittiin yhteensä 940 kappaletta. Näistä yli 80 prosenttia kirjattiin Fintrafficin valvomilta merialueita ja loput kansainvälisten vesien valvonta-alueilta. Töitä siis tehdään turvallisen alusliikenteen eteen.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Aloitan työt joko klo 8 aamulla tai 20 illalla, riippuen tulenko päivä- vaiko yövuoroon. Ensimmäisenä käydään vaihtoparin kanssa läpi liikennetilanteet ja muut oman vastuusektorin ajankohtaiset asiat. Vahdin aikana seuraan liikennettä ja olen aina tarvittaessa yhteydessä aluksiin ja sopimuskumppaneihin, kuten luotseihin, luotsitilaukseen, puolustusvoimiin ja rajavartiolaitokseen.

Mitä työ antaa tekijälle eli miksi työ on niin merkityksellistä?

Työ antoi minulle uuden tavan työskennellä merenkulun parissa, mutta roolissa, jossa saan olla lähempänä kotia ja perhettä. Päivinä, joina estetään onnettomuuksia, työ on todella palkitsevaa, tulee hyvä fiilis siitä, että oltiin mukana pelastamassa luontoa, ihmisiä sekä kalustoa. Varmistammekin toiminnallamme turvallisen ja sujuvan meriliikenteen sekä suojelemme herkkää meriympäristöä. Ei mikään pieni juttu siis, vaan asia, josta voi olla todella ylpeä.

Mistä itse työssä nautit eniten? Millainen tiimi Länsi-Suomen meriliikennekeskuksessa töitä yhdessä tekee?

Olen saanut ympärilleni todella kivan työporukan, joten suurin kiitos työssä viihtymisestä kuuluu työkavereilleni. Myös itse työ on antoisaa, jossa jokainen päivä on erilainen ja samalla oppii jatkuvasti uusia asioita. Lisäksi jaksotyö sopii minulle hyvin ja jo merellä totuin ”1-1 järjestelmään”, johon kuului työjakson jälkeen (esim. 4 viikkoa) yhtä pitkä vapaajakso.

Meillä on täällä Turussa viisi eri vahtiryhmää, ja olen viihtynyt hyvin jokaisessa, missä olen työskennellyt. Arvostan, että meitä on monenlaisia, ja että meillä kaikilla on kokemusta erilaisista asioista. Tällä tavalla täydennämme toisiamme ja muodostamme toimivan kokonaisuuden.

Kenelle työtä voisit suositella eli kenelle työ alusliikenneohjaajana soveltuu?

Työ vaatii kokemusta kansipäällystön tehtävistä ja kiinnostuneilla kuuluu olla vähintään vahtiperämiehen koulutus sekä puolen vuoden kokemus kansipäällystön tehtävistä.

Alusliikenneohjaajana pitää olla tarkka ja pystyä ajattelemaan eteenpäin jokaisessa tilanteessa. Meillä on englanti työkielenä, joten kielitaito on sekin tärkeää. Aktiivinen työote ja kyky tehdä nopeita päätöksiä on aina myös iso plussa, mutta kiinnostus itse työtä kohtaan on mielestäni se kaikkein tärkein asia.

Jaa