Hyppää pääsisältöön
Droneharjoitus kesällä 2022, kuvituskuva.

Tavaroiden dronekuljetuksia voidaan nähdä taivaalla jo kahden vuoden kuluttua – mitä dronepalveluiden toteutuminen vielä vaatii?

Miltä kuulostaisi, jos tilaamasi paketin toimittaisi tulevaisuudessa ihmisen sijaan pihallesi laskeutuva miehittämätön ilmailualus eli drone? Fintrafficin lennonvarmistus on ollut ja tulee olemaan aktiivisesti osana kansainvälisiä ja kansallisia hankkeita, joissa etsitään keinoja miehitettyjen ja miehittämättömien alusten turvalliseen toimintaan rinta rinnan samassa ilmatilassa. Miltä dronepalveluiden tulevaisuus näyttää Suomessa? Mitä askeleita on vielä otettava, jotta dronekuljetukset voivat lentää turvallisesti muun lentoliikenteen seassa?

 

Fintrafficin lennonvarmistuksen johtaja Pasi Nikaman mukaan droneja ei tällä hetkellä taivaalla juuri näy etsintätehtäviä lukuun ottamatta, mutta tulevaisuus näyttää niiden mahdollistamien palveluiden suhteen hyvältä. Maailmalla kehitetään aktiivisesti erilaisia käyttötapauksia ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen dronejen avulla.

- Yksi näistä on dronetaksi, jota kehitetään ensin ihmisen kuljettamana ja lopulta miehittämättömänä versiona. Kehityspolku dronepalveluille on siis vahva, kertoo Nikama.

 

Tekniset kyvykkyydet ja lainsäädäntö ovat jo pitkällä

Maailmalta löytyy tarvittavat kyvykkyydet dronepalveluiden tekniseen toteuttamiseen, ja vuosi 2023 avaa uuden lainsäädännön myötä mahdollisuuden palveluiden toteuttamiseen Suomen ilmatilassa.  Suomessa on kuitenkin otettava turvallisuusnäkökulmasta huomioon tavallista haastavammat sääolosuhteet.

- Laitteita dronekuljetuksiin löytyy kyllä, mutta meillä niistä tulee löytyä lisäksi riittävästi säänkestävyyttä. Lainsäädäntö mahdollistaa ensi vuoden alusta sen, että voimme perustaa alueita, joissa dronepalveluita voidaan tarjota. Vaikka palvelutarjonta tuskin lähtee heti käyntiin suurella volyymilla, uskon sen lisääntyvän tarjonnan ja kysynnän kasvaessa, pohtii Nikama.

Vaikka lainsäädäntö mahdollistaa pian dronejen liikkumisen, eivät nämäkään alukset saa lentää ilmatilassa, miten haluavat. Ilmatilan turvallisuuden varmistamiseksi vaaditaan lennonjohdon mukanaoloa ja selkeitä reunaehtoja. Toiminnan tulee olla ehdottoman turvallista, kun miehittämätöntä ja miehitettyä liikennettä laitetaan samaan ilmatilaan.

- Yhteinen data on ensimmäinen edellytys turvalliseen lentämiseen: kaikilla toimijoilla pitää olla sama tieto siitä, mitä ilmatilassa tapahtuu, millaisia alueita siellä on, missä voi lentää ja missä puolestaan ei. Jonkun pitää hyväksyä lennot ja hoitaa niitä eli lennonjohdon tulee olla ainakin jollain tasolla prosessissa mukana. Turvallisuusnäkökulmasta täytyy vielä rakentaa reunaehdot ja olla mukana tutkimassa, miten asiat pitäisi tehdä ja kuinka lennonvarmistuksen toiminta on tässä mukana, painottaa Nikama.

 

Kahden vuoden päästä voidaan nähdä palvelutarjonnan kasvua

Vaikka elokuvamainen visio dronejen täyttämästä taivaasta on vielä kaukainen, voidaan jo parin vuoden kuluttua Suomessa nähdä jonkinlaista kuljetustoimintaa miehittämättömien ilmailualusten toimesta.

- Hyvä esimerkki ovat Hailuodon saaren ja mantereella sijaitsevan Oulun väliset kuljetukset. Tulevaisuudessa dronet voisivat kuljettaa esimerkiksi Hailuodon terveyskeskuksesta lääkkeitä ja näytteitä mantereelle. Autolla tähän kuljetukseen menee aikaa tunteja, kun drone voisi lentää saman matkan puolessa tunnissa. Tällä säästetään aikaa ja päästöjä, avaa Nikama.

Dronepalveluiden toteutuminen vaatii dataa, investointeja ja rohkeutta sekä toimijan, joka näkee markkinaraon ja haluaa lähteä laajentamaan sitä. Arvio on, että noin kahden vuoden kuluttua tällaisia toimijoita alkaa näkyä markkinoilla.

- Osaaminen on jo olemassa, ja nyt meidän tulee vain ottaa seuraava askel. Pyrimme eri hankkeissa selvittämään, mikä on mahdollista ja miten asiat kannattaisi tehdä, todentamaan osaamistamme sekä kaivamaan asioita, joita meillä ei vielä ole. Tässä vaaditaan yhteistyötä, ja kehityksessä onkin jo mukana monia alan toimijoita, kiittää Nikama.

 

Fintrafficin lennonvarmistuksen johtaja Pasi Nikama oli puhumassa dronepalveluiden tulevaisuudesta Fintrafficin aamiaiskeskustelussa 13.7.2022.

Nikama oli puhumassa myös Finland UAV Ecosystemin järjestämässä paneelitapahtumassa asiantuntija-kutsuvieraana.

Katso alta videokooste FUAVE:n keskusteluista ja Nikaman kommentit!

Jaa