Hyppää pääsisältöön

Talvikelit maanteillä: näin Fintraffic pitää liikenteen sujuvana

Vaihtelevat keliolosuhteet, pimeys ja yllättävä liukkaus haastavat talvikaudella autoilijoita. Fintraffic seuraa liikennetilannetta ympäri vuorokauden, tiedottaa häiriöistä ja huolehtii osaltaan mahdollisimman sujuvasta ja turvallisesta maantieliikenteestä. Nyt on aika kurkistaa, miten talvikelit näkyvät Fintrafficin tieliikennekeskukseen ja miten keskuksen kädenjälki konkretisoituu autoilijalle.

Miltä maantieliikenteessä näyttää juuri nyt? Tämä tieto löytyy Fintrafficin tieliikennekeskuksesta, jossa huolehditaan sujuvasta ja turvallisesta maantieliikenteestä.

Fintrafficin tieliikennekeskukseen reaaliaikaisesti rakentuva liikenteen kokonaiskuva kertoo, missä liikenne ruuhkautuu ja keliolosuhteet muuttuvat. Tämän tiedon pohjalta keskuksesta operoidaan muun muassa maantietunneleiden ohjausjärjestelmiä, maanteiden vaihtuvia nopeusrajoitusmerkkejä, tiedotus- ja varareittiopasteita sekä liikennevalojen toimintaa.

”Suomen maanteillä liikenteen sujuvuudesta ja turvallisuudesta huolehditaan pitkälti tänä päivänä teknologian avustuksella ja tuhansien laitteiden päivittäisellä yhteispelillä. Fintrafficin tienvarsitekniikkaa löytyykin kaikkialta vilkkaimmilta tieosuuksiltamme, missä esimerkiksi vaihtuvat nopeusrajoitusmerkit auttavat haastavissa talvikeleissä tasaamaan ruuhkahuippuja, sähköisten tiedotusopasteiden varoittaessa autoilijoita tienpinnan liukkaudesta”, taustoittaa Fintrafficista yksikönpäällikkö Eero Sauramäki.

Tieto virtaa myös maanteiden kunnossapitoon, ja kelitiedosta on erityisesti talvikaudella suuri hyöty. Maanteiden talvihoidossa seurataankin jatkuvasti Fintrafficin tiesääasemien ja kelikameroiden sää- ja kelitietoja sekä ennusteita, sillä tietojen pohjalta saadaan ennakoitua liukkaudentorjunnan ajankohdat ja optimoitua suolaustarpeet.  

Liikennetiedottamisen merkitys korostuu etenkin talvikaudella

Fintrafficin tieliikenteenohjauksen keskeisiin tehtäviin kuuluu myös 24/7 tapahtuva liikennetiedottaminen. Tieliikennekeskus lähettää vuosittain yli 10 000 tiedotetta, ja suurin osa niistä julkaistaan talvikaudella.

”Liikennetiedottamisella pyrimme ennakolta varoittamaan autoilijoita edessä olevista haastavista keli- ja liikenneolosuhteista. Varoitamme myös erilaisista poikkeamista, kuten onnettomuuksista, joista yleisempiä näin talvikaudella ovat tieltä suistumiset ja peräänajot”, jatkaa Eero Sauramäki.

Fintrafficin liikennetiedotteet tavoittavat autoilijat eri medioissa, reittisuunnittelupalveluissa sekä yhä useammin myös auton navigaattoreissa, jotka varoittavat edessä olevista poikkeustilanteista.

Palautetta tien päältä saadaan suoraan myös autoilijoilta

Tietoa liikenteen sujuvuudesta saadaan myös suoraan tien päältä. Ylivoimaisesti suosituin palautekanava on Liikenteen asiakaspalvelun ylläpitämä Palauteväylä, jonka kautta välittyy vuositasolla yli 75 000 yhteydenottoa. Iso osa näistä on talvikelien palautetta, jossa on toivottu sekä aurausta että liukkaudentorjuntaa. 

Liikenteen asiakaspalveluun voidaan myös soittaa, ja puhelin pitääkin vielä pintansa selkeänä kakkoskanavana yli 20 000 yhteydenoton vuosimäärällä.

Yhä enemmän palautetta maanteiltä välittyy lisäksi yli 100 000 käyttäjämäärän ylittäneellä Fintraffic Mobiililla, josta voi palautteiden lisäksi myös seurata vallitsevaa sää- ja liikennetilannetta.

Maanteillä liikkujia palvellaan vakavissa ja akuuteissa häiriötilanteissa myös Tienkäyttäjän linjalla, jonne tienkäyttäjät voivat soittaa akuutit tienkäyttöä selkeästi vaarantavat asiat. 

Suomen henkilö- ja tavaraliikenne perustuu pitkälti sujuvaan ja tehokkaaseen liikenteeseen maanteillä, joita meillä on yli 78 000 kilometriä. Huolehdimme Fintrafficin tieliikenteenohjauksessa maanteiden turvallisesta ja sujuvasta liikenteestä vuorokauden jokaisena hetkenä - kaikissa olosuhteissa.  Haluatko tietää Fintrafficin tieliikenteenohjauksen palveluista enemmän? Pääset tutustumaan palveluihimme verkkosivuiltamme täältä.

Fintrafficin tieliikennekeskuksen toimintaan pääset tutustumaan tästä

Jaa