Hyppää pääsisältöön
liikenneohjaaja

Raideliikenteenohjauksessa onnistuneita käyttöönottoja

Kauko-ohjausten kehityksessä otettiin merkittäviä askeleita, kun kahdessa kauko-ohjauksia uudistavassa projektissa vietiin käyttöönottoja onnistuneesti läpi. Pohjois-Suomen kauko-ohjausjärjestelmän (POKA) kehittämisprojektissa oli ensimmäinen tuotannollinen käyttöönotto. Lisäksi Kaakkois-Suomen kauko-ohjausjärjestelmä-projektissa (KAKO) toteutettiin koko projektin toiseksi viimeinen käyttöönotto.

KAKO-projektin tavoitteena on uuden kauko-ohjausjärjestelmän rakentaminen Kaakkois-Suomen alueelle sekä sen tekninen ja operatiivinen käyttöönotto. Nykyiset kauko-ohjausjärjestelmät puretaan uuden järjestelmän käyttöönoton jälkeen ja samalla yhdenmukaistetaan ohjausjärjestelmät koko alueella. Monivuotinen projekti on edennyt jo pitkälle, sillä nyt loppusuora jo häämöttää, kun toiseksi viimeinen käyttöönotto saatiin onnistuneesti maaliin. Projekti on ollut haastava muun muassa maastossa tehtyjen muutosten johdosta. Nämä ovat muuttaneet käyttöönottojen aikatauluja moneen otteeseen. Projektin valmistuu kokonaisuudessaan keväällä 2023.

”Tämä on erityinen projekti monella tavalla, mutta myös siinä suhteessa, että sen yhteydessä on lisäksi mahdollistettu laajasti entistä turvallisemman ja luotettavamman liikenteenohjauksen rakentumista”, Fintrafficin raideliikenteenohjauksen operatiivinen johtaja Sanna Järvenpää kertoo.

POKA-projektissa uusitaan Pohjoisen- ja Keski-Suomen kauko-ohjausjärjestelmiä, koska järjestelmä on tulossa elinkaarensa päähän. Projekti käynnistyi vuonna 2021. Tätä ensimmäistä käyttöönottoa on edeltänyt laaja ja intensiivinen työ hankinnan osalta niin projektin käynnistyessä kuin toiminnallisuuksien määrittämisessäkin. Tämä on vaatinut tiivistä yhdessä tekemistä ja kehitystyötä eri toimijoiden kesken. Projektin on määrä valmistua kokonaisuudessaan vuonna 2026.

Pitkäjänteistä kehitystyötä yhdessä kumppaneiden kanssa

Kauko-ohjausjärjestelmien uudistamiseen liittyvät projektit ovat kooltaan massiivisia ja kestoltaan pitkäaikaisia. Onnistuneen projektin toteutus on ennen kaikkea yhteistyötä. Kummassakin projektissa on mukana valtava määrä niin yhteistyökumppaneita kuin toimittajiakin. Kaikilla osallistujilla on tärkeä rooli, kun yhdessä rakennetaan rautateiden tulevaisuutta. 

”Näin laajoissa kehityshankkeissa tarvitaan monenlaista osaamista ja eri alojen ammattilaisia. Iso kiitos hyvin tehdystä työstä kuuluu omalle henkilöstöllemme, mutta yhtä lailla koko laajalle osaaja- ja kumppanijoukolle, jotka ovat näissä projekteissa mukana. Olemme yhdessä ottaneet ja ottamassa isoja edistysaskeleita, jotka ovat merkityksellisiä koko rautatiesektorille. Molemmat käyttöönotot kasvattavat aikanaan toimintamme luotettavuutta ja poistavat häiriöitä sekä vikoja, jotka ovat näkyneet aina matkustajille asti. Pystymme palvelemaan myös loppuasiakkaitamme näiden käyttöönottojen avulla yhä paremmin”, kiteyttää Järvenpää.

Jaa