Kesä on ratatöiden kulta-aikaa, jolloin Suomessa tehdään monipuolisesti töitä rautatieverkoston käytettävyyden parantamiseksi. Fintrafficin raideliikenteenohjauksen liikennesuunnittelun tehtävä on järjestää asioita liikenteenohjauksen sekä liikennöitsijöiden tueksi, jotta tiedetään etukäteen ajallisesti ja paikallisesti, miten ja missä ratatyö tehdään.
Liikennesuunnittelun kautta kulkee vuosittain yli 10 000 ratatöiden ennakkoilmoitusta. Yksi ilmoitus voi sisältää kymmeniä työrakoja ja kestää ajallisesti useita päiviä. Liikennesuunnittelijat tekevät koko Suomen kattavaa yhteensovitusta yhdessä Väyläviraston kanssa. Ratatyöt voivat liittyä radan kunnossapitoon tai uudisrakentamiseen, mutta niiden tarkoitus on aina parantaa rautatieverkoston käytettävyyttä.
"Läheskään kaikki ratatyöt eivät näy raiteiden käyttäjille, mutta joskus ne aiheuttavat muutoksia junaliikenteessä. Ratatöistä sovitaankin hyvissä ajoin, jotta matkustajat saisivat jo lipunoston yhteydessä tiedon, onko osa matkasta korvattu bussilla. Lyhyellä aikavälillä on puolestaan tärkeää, että matkustajainformaatio on ajan tasalla ja poikkeukselliset tulo- ja lähtöraiteet voidaan tietää jo ennen kuin tullaan asemalle", kertoo liikennesuunnittelun päällikkö Kimmo Pyrhönen Fintrafficin raideliikenteenohjauksesta.
Hyvissä ajoin suunnitellut ratatyöt tuovat myös tavarankuljetukseen tarvittavat tiedot. Tavaraliikenteessä käytetään lisäksi hyödyksi esimerkiksi tehtaiden huoltokatkoja, jolloin tavaraliikennettä on vähän tai ei ollenkaan. Laiva ei satamassa voi odottaa lastin purkamista tai lastaamista kovin kauaa, joten nämäkin asiat on sovittava ja sovitettava etukäteen.
Liikennesuunnittelussa minimoidaan ratatöistä liikenteelle aiheutuvat haitat
Liikennesuunnittelu aloittaa työnsä jo ratatyöhankkeiden suunnitteluvaiheessa, jolloin ryhdytään miettimään työmenetelmiä ja tapoja minimoida liikenteelle aiheutuvat vaikutukset. Liikennesuunnittelu myös pohtii yhdessä ratatyötä tekevien kanssa turvallisia toimintatapoja ja sitä, miten mahdolliset lisätyöt voidaan suorittaa liikennettä häiritsemättä.
"Töitä yhteensovitetaan liikennesuunnittelussa siten, että jos yksi työ katkaisee radan liikenteen vaikkapa vuorokaudeksi, yritetään samaan aikaikkunaan saada myös muita töitä mahdollisimman paljon sen mukaan, mitä resursseja ja työkohteita on olemassa. Huomioimme myös sen, että jos vaikkapa Rovaniemellä tehtävä työ peruu makuuvaunujunat, voidaan ottaa eteläisintä Suomea myöten tähän syntyneeseen aikarakoon töitä, jotka eivät muutoin onnistuisi", avaa Pyrhönen liikennesuunnittelun työtä.
Jos tätä usein näkymätöntä työtä ei tehtäisi, saattaisi radalla olla yhden viikoittaisen työkatkon sijaan liikennekatko joka päivä. Töiden kohdentaminen samoihin liikennevaikutuksiin on myös taloudellisesti merkittävä asia, joka auttaa alentamaan ratatöiden kustannuksia. Samalla se vahvistaa rautatieliikenteen luotettavuutta.
Kesän 2025 merkittävimmät ratatyöt
Kuluvan kesän suurin ja näyttävin ratatyö on juhannuksen jälkeen alkava Espoon kaupunkiradan (ESKA) viiden viikon totaalikatko ajalla 23.6. – 28.7.2025. Tällä aikavälillä matkustajaliikennettä on korvattu linja-autoilla.
- Kyseessä on urakoinnin ja tekemisen kannalta Suomen mittakaavassa suuren luokan kokonaisurakka. Samaan työhön on integroitu eri puolelle rantarataa lukuisia muitakin ratatöitä, joissa tehdään niin vaihde- kuin siltatöitäkin. Viime vuonna oli samanlainen pitkä katko, jonka aikana saatiin suuria rakentamiskohteita tehtyä, kertoo Pyrhönen.
Heti juhannusliikenteen hiljennyttyä alkaa Riihimäen ja Tampereen välisellä radalla 24 tunnin ratatyökatko, joka vaikuttaa myös Turun radalle. Ratatyöt vaikuttavat kesällä matkustajien ja tavaroiden kulkemiseen myös Itä-Suomessa Kouvolan ja Luumäen välillä, kun Kouvolasta itään johtava kaksoisraide parannetaan ja saadaan entistä ehompaan kuntoon. Lisäksi viikon kuluttua juhannuksesta tehdään kaksi merkittävää siltatyötä: toinen Lahden ja Riihimäen välillä sekä toinen Korialla Lahden ja Kouvolan välillä. Nämä työt katkaisevat liikenteen kahdeksi vuorokaudeksi.
Pohjois-Suomessa Oulun pohjoispuolella tehdään silta- ja rumputöitä, jotka aiheuttavat paljon arkikatkoja sekä matkustajaliikenteen korvaamista busseilla. Tavaraliikenne ja pitkän matkan yöjunat pystyvät näillä järjestelyillä kuitenkin kulkemaan normaalisti.
Väyläviraston tiedote 16.6.: Kesälomakaudella tehdään laajasti ratatöitä liikenteen sujuvuuden ja rataverkon kehittämiseksi - Kesälomakaudella tehdään laajasti ratatöitä liikenteen sujuvuuden ja rataverkon kehittämiseksi