Hyppää pääsisältöön
Kuvituskuva, Oulu.

Kyselyn tulos: polttoaineiden kallistuminen vähentää kesälomamatkoja 

Suomalaiset sanovat vähentäneensä alkuvuonna autoilua kalliin polttoaineen vuoksi. Entistä useampi perhe aikoo myös karsia kesälomamatkojaan tänä kesänä. Asia ilmenee liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä, jossa selvitettiin polttoaineen hinnan nousun vaikutuksia liikenteeseen. 

 

Peräti 43 prosenttia autoilijoista sanoo vähentäneensä ajojaan alkuvuonna. Syynä on ennätyksellisen korkea polttoaineiden hinta. Eniten autoilijat ovat tinkineet vapaa-ajan matkoistaan. Myös sukulaisten tapaamista ja kaupassa käyntejä on harvennettu.  

Yli kolmannes suomalaisista sanoo polttoaineen kallistumisen vaikuttavan myös kesälomasuunnitelmiinsa. Joka kymmenes sanoo luopuneensa lähes kaikista matkasuunnitelmistaan ja joka neljäs kertoo lyhentävänsä ja vähentävänsä matkojaan tänä kesänä. 

”Suomalaisten liikennetottumukset ovat olleet murroksessa parin viime vuoden aikana. Pandemia nosti henkilöautoilun markkinaosuuden suomalaisten liikkumista kilometreistä peräti 90 prosenttiin. Nyt polttoaineen kallistuminen on saanut monet pohtimaan, mitä vaihtoehtoja autoilulle on ja osa on tämän seurauksena palaamassa takaisin joukkoliikenteen käyttäjiksi. Polttoaineen hinta on selvästi ylittänyt monen suomalaisen kipukynnyksen, ja omaa liikkumista harkitaan entistä tarkemmin”, sanoo toimitusjohtaja Pertti Korhonen Fintrafficista.  

Polttoaineen kallistuminen luo uutta kysyntää laadukkaille matkaketjupalveluille 

Tarve yhdestä palvelusta saataville matkaketjupalveluille, jotka tuovat helposti tarjolle eri kulkuvälineet, kuten bussit, junat, taksit sekä yhteiskäyttöpyörät ja –potkulaudat, lisääntyy ihmisten etsiessä autoilulle vaihtoehtoja. 

“Etenkin markkinaehtoinen joukkoliikenne on Suomessa pandemian jäljiltä edelleen suurissa vaikeuksissa. Ovelta ovelle vievien matkaketjupalveluiden yleistyminen lisäisi myös joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Ennen kuin yhdestä sovelluksesta ostettavat matkaketjupalvelut lyövät itsensä kunnolla läpi, tarvitaan nykyistä yhtenäisempiä toimintatapoja liikennealalla toimivien julkisten ja yksityisten toimijoiden kesken. On löydettävä yhteisiä käytäntöjä mm. tunnistautumiseen, maksamiseen, datan hyödyntämiseen ja sen eheyden varmistamiseen, jotta uusien kuluttajapalveluiden kehittäminen on tarpeeksi helppoa. Autoilulle vaihtoehtoja tarjoavien liikennepalveluiden edistäminen on tehokas tapa lisätä talouden tuottavuutta ja kotitalouksien ostovoimaa”, Korhonen jatkaa.   

Eniten autoiluaan ovat tutkimuksen mukaan vähentäneet alkuvuonna nuorimmat ikäryhmät. Yli 50 prosenttia 18–34-vuotiaista sanoo vähentäneensä alkuvuonna autolla liikkumista. Ajoja sanoo vähentäneensä reippaasti myös moni suurissa kaupungeissa asuvista. Esimerkiksi Espoossa ja Tampereella asuvista vastaajista 52 prosenttia sanoo vähentäneensä autoiluaan alkuvuoden aikana. 

Polkupyöräilyä kertoo lisänneensä 27 prosenttia autoiluaan vähentäneistä suomalaisista. Polkupyöräilyn suosio on kasvanut etenkin nuorissa ikäluokissa, sillä autoilua vähentäneistä 18–24-vuotiaista pyöräilyä sanoo lisänneensä peräti 51 prosenttia vastaajista. Bussien käyttöä kertoo lisänneensä 13 prosenttia ja junan käyttöä 11 prosenttia. 

”Fintrafficin tilastojen mukaan liikenne pääteillä on palautunut alkuvuonna lähelle pandemiaa edeltävää tasoa. On todennäköistä, että ilman polttoaineen kallistumista liikennemäärät olisivat alkuvuonna kasvaneet nyt nähtyä nopeammin. Tutkimuksessa kuvattu ajomäärien vähentyminen on myös voinut kohdistua lyhyempiin matkoihin taajamissa ja kaupungeissa, joissa autoilua on ollut helpompi korvata muilla kulkumuodoilla. Selvästi on myös nähtävissä se, että yksityisautoilua vähennetään etenkin paikoissa, joissa auton voi osaksi korvata esimerkiksi kevyellä liikenteellä tai joukkoliikenteellä”, sanoo vaikuttavuusjohtaja Mikko Saariaho Fintrafficista. 

Lisää tietoa liikennemäärien kehityksestä pääteillä löytyy osoitteesta https://www.fintraffic.fi/fi/liikennemaarat. Fintraffic tiedottaa huhti-kesäkuun liikennemääristä tarkemmin heinäkuun aikana.  

Joukkoliikenteen reittejä voi suunnitella osoitteessa https://opas.matka.fi/.  

Taloustutkimus haastatteli 1104:ää henkilöä 21.–22.6.2022. Haastattelut tehtiin internetpaneelissa, ja väestötietojärjestelmästä tehty satunnaisotos edustaa Suomen aikuisväestöä (18–79-vuotiaat). Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. 

 

Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy liikuttaa maalla, merellä ja ilmassa. Autamme ihmiset ja tavarat perille turvallisesti, sujuvasti ja ympäristöä huomioiden. Älykkäät liikenteenohjauspalvelut, digipalvelut yrityksille ja kuluttajille sekä ajantasainen liikennetieto vauhdittavat Suomen kehittymistä kestävän liikenteen ja logistiikan edelläkävijäksi. Palveluksessamme on 1100 ammattilaista. 

Jaa