Hyppää pääsisältöön

Junan katolla on tappava sähkövirta – liikenteenohjauksen ripeä toiminta pelasti kahden nuoren elämän

Junan katolle kiipeäminen tai esimerkiksi rataverkon pylväisiin kiipeäminen on hengenvaarallista. Tämä johtuu junan ajolangan suuresta, tappavasta 25 000 voltin jännitteestä, josta jo lähelle kiivetessä voi saada kuolettavan valokaaren. Jännite on ylipäätään niin suuri, että pelkästään lähietäisyydelle meneminen on hengenvaarallista. 

Tämän viikon maanantaina Fintrafficin raideliikenteenohjauksen liikenneohjaajat havaitsivat Tampereen asemalla neljä päihtynyttä nuorta laiturialueella. Myös vartija oli huomannut henkilöt ja ohjasi heidät pois asematunnelia kohden. Hetkeä myöhemmin liikenneohjaaja huomasi samat nuoret toisella laiturilla, jossa raakapuujuna oli lähtövalmiina. Yhtäkkiä kaksi pojista lähti hetken mielijohteesta kiipeämään vaunun päälle.

Liikenneohjaaja oli yhteydessä pikaisesti Fintrafficin käyttökeskukseen pyytäen välitöntä jännitekatkoa. Jännitteet katkesivat juuri kun toinen henkilöistä nousi puukuorman päälle seisomaan. 

”Voidaan sanoa, että kyseisen henkilön, tai jopa kahden, henki pelastui meidän henkilöstömme ripeän ja esimerkillisen toiminnan ansiosta. Henkilövahinkoja ei onneksi myöskään sattunut”, kertoo liikenteenhallinnan päällikkö Elias Korkala.

Aseman vartija hälytettiin paikalle ja hän saattoi nuoret pois alueelta.

Fintraffic vastaa rautateiden liikenteenohjauksesta, kapasiteetinhallinnasta, liikennesuunnittelusta ja sähköradan valvonnasta sekä käytöstä. Lisäksi Fintraffic tuottaa junamatkustajien matkustajainformaatiopalveluita ja rataliikennekeskus ylläpitää valtakunnallista tilannekuvaa. Tilannekoordinaattori-palvelu toimii asiantuntija-apuna onnettomuus- ja häiriötilanteissa.

Jaa