Hyppää pääsisältöön

Fintrafficin strategia- ja viestintäjohtaja Mikko Saariaho: Liikenteen ja logistiikan tuottavuus ja ekologisuus nousuun digitalisaation avulla

Liikenteeseen kuluu yrityksillä ja kotitalouksille yli 10 prosenttia käytettävissä olevista varoista. Liikenteen ja logistiikan tehostaminen digitalisaation avulla viidellä prosentilla lisäisi kotitalouksien ostovoimaa noin 600 miljoonaa euroa vuodessa ja alentaisi yritysten kustannuksia 1,5 miljardia vuodessa. Myös julkisia liikenteen menoja on mahdollista tehostaa merkittävästi nykyistä yhtenäisemmän tietopohjan avulla.

Maailman logistiikkajärjestelmät ovat häiriintyneet koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan takia, mikä näkyy komponenttien, raaka-aineiden ja päivittäistuotteiden toimitusaikojen pidentymisenä, toimitushäiriöinä ja korkeampina hintoina. Sodan vuoksi Suomesta on tullut Euroopan pussinperä.

Energian hinnan nousu nostaa kuljetuskustannuksia ja pitkä matka markkinoille nostaa suomalaisten tuotteiden hiilijalanjälkeä. Suomen kilpailukyky edellyttää nykyistä tehokkaampaa liikenne- ja logistiikkajärjestelmää.  

Rakentamalla liikenteen datainfrastruktuuria ja edistämällä liikenteen digitalisaatiota Suomi kuroo kiinni maantieteellistä takamatkaa, vauhdittaa talouden tuottavuutta, hillitsee ilmastonmuutosta kustannustehokkaasti ja varmistaa toimivat liikenneyhteydet koko Suomessa. Fintraffic rakentaa edistyksellisten liikenteenohjauspalveluiden lisäksi liikenteen toimivaa datainfrastruktuuria avoimen arkkitehtuurin, yhteisien toimintamallien ja liikenteen digitaalisten palvelujen avulla.

Tehokas liikenne- ja logistiikkajärjestelmä tarvitsee maailmanluokan liikenteenohjauspalveluiden lisäksi reaaliaikaisen, ehyen tiedon sekä ennusteen liikennevälineiden ja tavaroiden liikkumisesta. Vielä tällä hetkellä datavirrat katkeavat usein liikenteen solmukohdissa, kuten satamissa tai lentokentillä, sähköisten tietojen puutteisiin, yhteensopimattomiin tietojärjestelmiin ja epäselviin pelisääntöihin. 

Hyödyntämällä dataa paremmin eri liikennemuotoja voidaan yhdistää paremmin toimiviksi logistiikka- ja matkaketjuiksi: Ajoneuvojen ja liikenneväylien kapasiteetista saadaan enemmän irti. Yritykset, kansalaiset ja viranomaiset säästävät rahaa ja saavat parempia liikkumispalveluita koko Suomessa.
 

Ihmisten ja tavaroiden kulkeminen sujuvammaksi

Toimivat liikenne- ja logistiikkayhteydet ovat Suomelle elinehto. Tehtävänämme on pitää Suomen pyörät pyörimässä 24 tuntia vuorokaudessa maalla, merellä ja ilmassa turvallisesti ja tehokkaasti. Tuotamme reaaliaikaista tilannekuvaa liikennejärjestelmästä kansalaisten, yritysten ja viranomaisten tarpeeseen. Lisäksi erityistehtävänämme on avustaa puolustus- ja turvallisuusviranomaisia sekä normaaleissa että poikkeusoloissa.

Tavoitteemme alkavalle hallituskaudelle sujuvoittavat ihmisten ja tavaroiden kulkemista pienemmin kustannuksin ja myös vähentävät liikenteen ympäristöpäästöjä merkittävästi. Työskentelemme ekologisemman, tehokkaamman ja yhdenvertaisemman Suomen puolesta seuraavien tavoitetoimenpiteiden avulla:

  • Liikenteen ja logistiikan digitalisoinnin edistämisestä tehdään yksi hallituksen kärkihanke.    
  • Suomi luo maailman edistyneimmän liikenteen datainfrastruktuurin ja reiluimman datatalouden sääntelyn, joka kannustaa yrityksiä ja ihmisiä digitaalisen tiedon jakamiseen, edistää uutta liiketoimintaa ja synnyttää sujuvia logistiikan ja liikkumisen palveluita. 
  • Eduskunnan hyväksymän Liikenne12-selonteon toimenpiteet liikenteen digitalisoimiseksi toteutetaan hallituskaudella määrätietoisesti. 
  • Liikenteenohjauksen ja liikenteen digitalisaation edistämisen rahoitus turvataan, jotta liikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden lisäksi tiedon kerääminen, ylläpitäminen ja jakaminen liikenteen valtakunnallisen tilannekuvan rakentamiseksi onnistuu.
  • Rautateiden kulunvalvonnan uudistamiseen eli Digirata-hankkeen toteuttamiseen sitoudutaan yli hallituskausien. 
  • Alailmatilaan resursoidaan palvelut, joilla Suomi on ensimmäisten joukossa hyötymässä dronejen kaupallisten markkinoiden kehittymisestä. Alailmatilan käytölle määritellään strategia dynaamisen ja turvallisen toimintaympäristön sekä tulevaisuuden innovaatioiden mahdollistamiseksi. 

Suomessa on koottu ensimmäisenä maailmassa kaikkien liikennemuotojen liikenteenohjaus yhteen. Suomella on osin tästä syystä kilpailijamaita paremmat edellytykset nostaa liikenteen ja logistiikan tuottavuutta hyödyntämällä digitalisaatiota.

Lue lisää Fintrafficin hallitusohjelmatavoitteista kaudelle 2023-2027

Taustaa hallitusohjelmatavoitteisiin

Jaa