Hyppää pääsisältöön

Vuosaaren tunnelin varareittiä entistä sujuvammaksi – lisäparannuksia luvassa jo syksyllä

Vuosaaren tunnelissa alkaa 6. tammikuuta 2026 laaja saneeraus, joka sulkee tunnelin liikenteeltä noin vuodeksi. Tänä aikana liikenne ohjataan kulkemaan virallista varareittiä pitkin välille Itäväylä–Kallvikintie–Niinisaarentie–Satamakaari–Vuosaaren satama. Jotta liikenne sujuisi mahdollisimman hyvin, varareittiä on kuluneen vuoden aikana parannettu ja testattu. Kesän testauksissa havaittiin, että toteutetut uudistukset näkyvät jo myönteisesti liikenteen sujuvuudessa, mutta myös kehityskohteita löytyi. Niihin vastataan tekemällä varareitille lisäparannuksia jo tämän syksyn aikana.

”Tunnelin sulkeminen tulee lisäämään liikennettä Vuosaaressa asutuksen lähellä. Teemme kaikkemme yhdessä eri toimijoiden kanssa, että poikkeusaikanakin liikenne sujuisi mahdollisimman hyvin. Kesän testaukset osoittivat, että uudistettu kiertotie toimii jo verrattain hyvin, mutta nyt syksyllä säädämme vielä liikennevalojen toimintaa ja toteutamme muitakin lisäparannuksia, jotta kiertotie ottaa entistä paremmin huomioon etenkin aamun ja iltapäivän ruuhkahuiput. Alustavasti lisäparannuksia päästään testaamaan jo lokakuun lopulla”, kertoo Fintrafficin hankepäällikkö Jukka Värri.

Syys–lokakuussa Vuosaaren varareitillä otetaan käyttöön seuraavat väliaikaiset liikennejärjestelyt, joilla parannetaan liikenteen sujuvuutta rakennustöiden aikana entisestään:

  • Itäväylällä ajo idän suuntaan muutetaan niin, että suoraan ajo on mahdollista vain vasemmanpuoleiselta kaistalta ja oikeanpuoleinen kaista on jatkossa vain Kallvikintielle kääntyville. Muutos mahdollistaa vapaan kääntymisen Kallvikintieltä oikealle idän suuntaan.
  • Itäväylän ja Kallvikintien liittymän liikennevaloja säädetään, jotta liikenne virtaa liittymässä entistä paremmin etenkin ruuhka-aikoina.
  • Kallvikintien ja Niinisaarentien kiertoliittymän eteläpuolella oleva bussipysäkki poistetaan käytöstä. Näin bussien pysähtymisestä aiheutuvat hidasteet poistuvat ja liikenne sujuu tasaisemmin. Samalla kiertoliittymän ohittava kaista otetaan kaikkien käyttöön.
  • Katujakson Kallvikintien kiertoliittymä–Satamakaaren liittymä nopeusrajoituksia lasketaan neljäänkymmeneen kilometriin tunnissa, jotta liikenteessä ennakointi sekä liittymät ja kaistanvaihdot sujuvat entistä paremmin.

Vuosaaren tunnelin varareitille on tehty tänä vuonna useita uudistuksia, jotta liikenne sujuisi mahdollisimman hyvin tunnelin ollessa ensi vuonna remontissa. Merkittävimmät parannukset ovat olleet lisäkaistojen rakentaminen Itäväylän ja Kallvikintien liittymään sekä Niinisaarentien ja Kallvikintien kiertoliittymään. Lisäksi Niinisaarentien ja Porslahdentien kiertoliittymää sekä Niinisaarentien ja Satamakaaren liittymää on parannettu vastaamaan erikoiskuljetusten vaatimuksia. Myös talvikunnossapitoa nostetaan varareitillä korkeimpaan mahdolliseen luokkaan.

Vuosaaren tunnelin varareitti testattiin kesällä – jonot vetivät paremmin jo toisena testipäivänä

Vuosaaren tunnelin parannetun varareitin toimivuutta testattiin 17.–18.6.2025. Testauksen tavoitteena oli varmistaa, että uudistunut varareitti toimii luotettavasti tulevan Vuosaaren tunnelityömaan kiertotienä. Testausten aikana tunneli oli suljettu kokonaan liikenteeltä ja se ohjattiin varareitille.

Testauksen aikana seurattiin muun muassa liittymisen sujuvuutta Kehä III:lta Itäväylälle, uusien kaistojen toimivuutta Itäväylän ja Kallvikintien liittymässä sekä liikenteen sujuvuutta Niinisaarentien kiertoliittymässä, Satamakaaren liittymässä, Rahtarinkadulla ja Kallvikintiellä.

Tulokset osoittivat, että ajoajat olivat ensimmäisenä testauspäivänä selvästi pidempiä kuin normaalina päivänä, mutta liikenne sujui jo seuraavana päivänä huomattavasti paremmin autoilijoiden tottuessa kiertotien käyttöön.

”Satamasta Kehä III:lle ajoaika oli ensimmäisen testauspäivän iltapäiväruuhkassa noin 17 minuuttia. Toisena päivänä vastaava matka taittui jo reilussa 10 minuutissa, kun normaali ajoaika on noin 8 minuuttia. Tämä osoittaa, että autoilijat omaksuivat kiertotien käytön nopeasti, ja liikennekin eteni selvästi jouhevammin”, jatkaa Jukka Värri.

Iltapäiväruuhkan ulkopuolella liikenne sujui lähes normaalisti, ja vain satamaan saapuvien laivojen tuoma vilkastuva rekkaliikenne aiheutti ajoittain jonoja.

Liikennemäärät kasvoivat erityisesti Kallvikintiellä, jossa aamun ja aamupäivän aikana liikenne lähes 1,5-kertaistui. Myös Itäväylällä Kallvikintien liittymän itäpuolella liikennemäärät kasvoivat noin 60 prosenttia. Liikennemäärät olivat suunnilleen samansuuruiset kumpanakin testauspäivänä.

Bussireitillä 560 matka-ajat kasvoivat välillä Rastilantien kiertoliittymä–Itäväylän liittymä ruuhka-aikana enimmillään noin kolme minuuttia normaalipäivään verrattuna. Vastaavasti reittiosuudella Mellunmäentien liittymä–Kallvikintien kiertoliittymä matka-aika piteni reilun minuutin.

Varareitin toimivuutta arvioitiin maastossa eri mittauspisteillä sekä ajamalla reittiä säännöllisesti läpi muun liikenteen seassa. Lisäksi hyödynnettiin drone-kuvauksia, Fintrafficin liikenteenmittauspisteitä ja -kameroita sekä TomTom-aineistoa. Tarkastelussa olivat erityisesti ruuhkahuippujen liikennevirrat, suojatiet ja liittymien toimivuus.

Taustatietoa hankkeesta
Vuosaaren tunnelin korjaushankkeessa Helsingin Vuosaaren satamaan johtavan tietunnelin elinkaarensa päähän tulleet tekniset järjestelmät uusitaan. Lisäksi korjataan tunnelin rakenteita sekä uusitaan tunnelin alla kulkevat kuivatus- ja sammutusvesijärjestelmät. Vuosaaren tietunnelin korjaushankkeesta ja rakennustöiden toteuttamisesta varareitillä vastaa Fintraffic. Varareitin parannusten suunnittelusta vastasivat Helsingin kaupunki ja Uudenmaan ELY-keskus. Lisätietoa hankkeesta: www.fintraffic.fi/vuosaarentunneli 

 

Jaa