Hyppää pääsisältöön

Tunneleissa sattuu yhä vakavia vaaratilanteita – muistatko autoilijana oikean tunnelietiketin?

Väärään suuntaan ajaminen aiheuttaa edelleen vaaratilanteita maantietunneleissa. Tämä käy ilmi Fintrafficin tuoreesta kartoituksesta, jossa tarkasteltiin neljän vilkasliikenteisen maantietunnelin liikennepoikkeamia. Mitkä ovat turvallisen tunneliajamisen avaintekijät, ja miten jokainen voi omalla toiminnallaan varmistaa, että liikenne tunneleissa sujuu turvallisesti?

Yksi suurimmista liikenneriskeistä tunneleissa on väärään suuntaan ajaminen. Fintraffic tarkasteli vuosina 2021–2024 neljän vilkasliikenteisen tunnelin – Tampereen Rantatunnelin, Espoon Keilaniemen tunnelin, Helsingin Vuosaaren tunnelin ja Lahden Liipolan tunnelin – liikennekäyttäytymistä. Kaikissa tunneleissa havaittiin myös väärään suuntaan ajamista.

"Vaikka väärään suuntaan ajaminen on maantietunneleissa harvinaista, sitä tapahtui kuitenkin jokaisessa tarkastellussa tunnelissa – yhteensä 55 kertaa. Lisäksi tarkastelujaksolla havaittiin 84 tapausta, joissa tunnelissa peruutettiin. Näistä yli puolet liittyi tilanteisiin, joissa kuljettaja yritti peruuttaa takaisin ohi ajamalleen rampille tai erkanemisalueelle", kertoo Fintrafficin tieliikenteenohjauksesta yksikönpäällikkö Eero Sauramäki.

Väärään suuntaan tunnelissa ajettiin eniten kesäkuukausina, öisin ja viikonloppuisin – aikoina, jolloin liikenne on vähäisempää. Viikonpäivistä erityisesti perjantai, sunnuntai ja keskiviikko korostuivat.

Tunnelietiketti haltuun – tunneli ei ole tavallinen tieosuus

Autoilijat voivat edistää omalta osaltaan tunneleiden turvallisuutta tarkkailemalla muuta liikennettä, ennakoimalla ajolinjoja sekä noudattamalla tunnelin nopeusrajoituksia ja muita opasteita.

Tässä tärkeimmät asiat, jotka jokaisen autoilijan on syytä muistaa:

  • Ole valppaana jo ennen tunnelia. Huomioi aina nopeusrajoitukset, tiedotus- ja kaistaopasteet sekä liikennevalot. Esimerkiksi tunnelin suulla sijaitsevan kaistaopasteen punainen rasti tarkoittaa, että kyseinen kaista on pois käytöstä.
  • Pidä turvaväli. Riittävä väli edellä ajavaan antaa aikaa reagoida – myös ruuhkassa.
  • Pidä ajovalot päällä. Tunnelissa ajovalot on oltava aina päällä, myös päiväsaikaan.
  • Älä pysähdy. Tunneliin ei saa pysähtyä, tehdä U-käännöstä, peruuttaa eikä pitää tyhjäkäyntiä.
  • Ohita vain, jos olosuhteet sen selvästi sallivat. Ohittaminen on sallittua vain tunneleissa, joissa on useampi ajokaista samaan suuntaan – ja silloinkin syvää harkintaa käyttäen. Raskaalle liikenteelle ohittaminen ei ole sallittua lainkaan.
  • Vain moottoriajoneuvoille. Kesäaikaan maantietunneleissa hälytyksiä aiheuttavat esimerkiksi niihin eksyneet jalankulkijat, pyöräilijät ja potkulautailijat. Kevyt liikenne on maantietunneleissa kuitenkin kielletty.

Tieliikennekeskus valvoo tunneliliikennettä 24/7 – turvallisuus etusijalla

Tunneleissa turvallisuus on ensisijaisen tärkeää, sillä ne muodostavat tieverkostolle muusta liikenneympäristöstä poikkeavan, turvallisuuskriittisen osion. Fintrafficin tieliikennekeskus valvoo tunneleiden liikennettä ympärivuorokautisesti, ja sen toimintaa tukevat kattavat tekniset järjestelmät, kuten sähköisesti vaihtuvat tiedotus- ja kaistaopasteet, nopeusrajoitusmerkit, kuulutusjärjestelmät, liikennekamerat ja liikennepuomit.

"Poikkeustilanteissa ohjaamme liikennettä muun muassa alentamalla nopeusrajoituksia, ottamalla käyttöön tiedote-, kaista- ja varareittiopasteet tai sulkemalla koko tunnelin. Esimerkiksi viime vuonna olemme tunnelin sulkemisella estäneet yhdeksän kertaa väärään suuntaan etenevän ajoneuvon ja näin torjuneet välittömän vaaratilanteen", kertoo Eero Sauramäki.

Fintrafficin operoimiin tunneleihin kuuluvat kaikki Suomen maantietunnelit, ja tunnelit ovat Fintrafficin tieliikennekeskuksen erityisseurannassa ympäri vuorokauden. Yleisimpiä häiriö- ja vaaratilanteita tunneleissa aiheuttavat poikkeuksellisen hitaasti ajavat tai pysähtyneet ajoneuvot, isommat vierasesineet sekä väärään suuntaan kulkevat ajoneuvot. 

Jaa