Hyppää pääsisältöön

Sustainable Flow -hanke etenee jo kohti CO2-päästöjä vähentävän työkalun suunnittelua

Sustainable Flow -hankkeessa kehitetään merenkulkualalle digitaalista työkalua ja konseptia CO2-päästöjen vähentämiseen, jotta tulevaisuuden merilogistiikka olisi entistä ympäristöystävällisempää, taloudellisempaa ja sosiaalisesti vastuullisempaa.

Sustainable Flow -hankkeessa on nyt tehty töitä reilun vuoden ajan, ja hankkeessa on jo päästy työkalukilpailutuksen loppumetreille. Takana on myös mittava määrä analyysejä ja kartoituksia, joissa on selvitetty muun muassa pilottisatamien nykytilannetta sekä energiansäästöön ja uusiutuvaan energiaan liittyviä mahdollisuuksia.

"Hankkeen ensimmäinen vuosi on ollut täynnä valmistelu- ja taustatyötä. Nyt olemme hiljalleen jo kuitenkin siirtymässä vaiheeseen, joka konkretisoi taustatyöt kaikille näkyväksi. Tästä merkittävin on hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja energiansäästötoimenpiteiden tueksi rakennettava digitaalinen työkalu sekä sen tuleva testaus ja käyttöönotto", kertoo projektipäällikkö Heikki Koivisto Satakunnan ammattikorkeakoulusta. 

Mukana hankkeessa on keskisen Itämeren alueelta seitsemän pilottisatamaa, jotka kehittävät ja testaavat digitaalisia ratkaisuja yhdessä muiden projektikumppaneiden kanssa: Tavoitteena on, että uuden työkalun avulla Sustainable Flow:ssa mukana olevien seitsemän pilottisataman hiilidioksidipäästöjä saadaan vähennettyä hankkeen aikana yhteensä vähintään 10 % sekä merkittävästi vielä kolme vuotta hankkeen päättymisen jälkeenkin. 

Yhteistyö jatkunut tiiviinä koko vuoden 

Sustainable Flow -hanke on maailmanlaajuisesti ensimmäinen hanke, joka keskittyy sekä digitaalisen työkalun kehittämiseen että energiansäästöön ja uusiutuvaan energiaan CO2-päästöjen vähentämiseksi kuljetusalalla, erityisesti merenkulkualalla ja satamissa.

Hankkeen konkreettisina tuotoksina syntyy digitaalinen työkalu hiilidioksidipäästöjen vähentämisen ja energiansäästötoimenpiteiden tueksi sekä konsepti energiansäästöjä ja uusiutuvan energian tuotantoa varten satamissa, jotka ovat eri kuljetusmuotoja yhdistävän liikenteen solmukohtia.

Hankkeessa tiivis yhteistyö on näkynyt pitkin vuotta. Tästä esimerkkinä työkaluhankinnan ja tuotekehityksen tueksi kehitettyjen käyttäjätarinoiden luonti, mitä on tehty kevään ja kesän aikana.

"Digitaalista CO2-päästöjä vähentävää työkalua lähdetään rakentamaan siten, että se palvelee käyttäjiään mahdollisimman saumattomasti. Tätä varten olemme rakentaneet esimerkiksi käyttäjätapauksia, joilla helpotetaan sekä hankintaa että tuotekehitystä, sillä niiden avulla päästään kertomaan helposti ymmärrettävällä tavalla, mitä tulevalta työkalulta odotetaan. Saamme siten näkyväksi eri käyttäjien odotukset, intressit ja tarpeet", taustoittaa projektipäällikkö Maiju Kaski Fintrafficin meriliikenteenohjauksesta.

Projektikumppaneina Sustainable Flowssa ovat Fintrafficin meriliikenteenohjauksen lisäksi Ruotsin merenkulkulaitos, Ahvenanmaan ammattikorkeakoulu, International Transport Development Association (ITDA) Latviasta, Tallinnan teknillinen yliopisto sekä Ruotsin kuljetusalan keskusliitto. Mukana olevat seitsemän pilottisatamaa ovat Rauma, Pori, Tallinna, Maarianhamina, Riika, Oxelösund ja Norrköping. 

Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) Merilogistiikan tutkimuskeskuksen vetämän Sustainable Flow -hankkeen keskiössä ovat meriliikenteen kuljetusten aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen kohdistuvat toimet. Kevääseen 2026 kestävän hankkeen rahoittaa Interreg Central Baltic -ohjelma, ja sen kokonaisbudjetti on 3,4 miljoonaa euroa.  

Jaa