Hyppää pääsisältöön
Vastavalmistuneet raideliikenteenohjaajat Triplassa. Kuvituskuva

Raideliikenteenohjaajia ei napata koulusta työmaalle vain vuorojen täytteeksi

Reilulle puolivuotiselle koulutukselle saatiin ansaitsemansa sinetti, kun vastavalmistuneita raideliikenteenohjaajia päästiin juhlistamaan paikan päällä Helsingin Pasilassa heinäkuun alussa. Tilaisuudessa kerrattiin hieman keväistä matkaa, pidettiin puheita ja jaettiin tietenkin todistukset.

Vastuukouluttaja Mikko Tepsa oli tyytyväinen, kun valmistujaiset voitiin järjestää parin vuosikurssin jälkeen pitkästä aikaa läsnä eikä Teamsin välityksellä.

”Tämä on tärkeä tilaisuus ja tärkeä hetki, kun vaativa koulutus päättyy. Aina on yhtä hienoa päästä jakamaan todistukset ja palkinnot”, Tepsa tiivistää.

Tepsa on toiminut vastuukouluttajana nyt kolmen vuoden ajan. Hän on päässyt kehittämään koulutusta ja päässyt paraatipaikalta katsomaan uusien ammattilaisten syntyä.

”Ainakin tuntuu, että vuosi vuodelta entisestään korostuu hakijoiden hyvä asenne. Tämä koulutus ei todella ole mikään läpihuutojuttu ja jokaisen täytyy tehdä henkilökohtaisella tasolla paljon duunia, vaikka kouluttajat ja työnopastajat auttavatkin parhaansa mukaan. Koulutukseen hakeutuvat tekevät tätä itsensä vuoksi”, Tepsa tiivistää.

Yhdellä adjektiivilla Tepsa kuvailisi tämän kevään kurssia ”sinnikkääksi”.

 

Kova työ ja henkilökohtainen panos palkitaan

Kurssin priimukseksi valittu Teppo Keränen on Tepsan kanssa samoilla linjoilla. Rautatiemaailman ulkopuolelta koulutukseen hakeutunut Keränen koki tehneensä todella paljon töitä erityisesti teoriavaiheessa.

”Ei ollut kokemusta juuri ollenkaan vielä joulukuussa. Hyvä jos tiesin mitä ovat junat ja rautatiet ylipäänsä”, Keränen vitsailee.

Keräsen henkilökohtainen motivaatio on kasvanut koulutuksen edetessä, ja hän on nauttinut kurssin osana myös itse konkreettisesta työstä. Keräsen kertomuksista käy ilmi myös kurssin ryhmähenki ja vaadittavan työpanoksen määrä.

”Monet illat luimme kurssikaverini Jussin kanssa yhdessä tentteihin ja pyrimme aina parhaaseen suoritukseen. Ilmeisen hyvin ne sitten meni”, Keränen toteaa.

Jussi Pulkkasella oli hieman kokemusta valmiiksi, koska hän on toiminut aiemmin Oulussa ratapihaliikenteenohjaajana. Kuten Keränen paljasti, tentteihin lukemiselta ei silti vältytty.

”Tutustuimme Tepon kanssa koulutuksen aikana ja päädyimme sitten kämppiksiksi. Yleensä kun toinen lopetti lukemisen niin toinen taas vuorostaan aloitti. Luimme myös tentteihin yhdessä ja varsinkin Tepolla tämä näkyi sitten hyvinä tuloksina”, Pulkkanen muistelee.

 

Raideliikenteenohjaaja päätyy koulusta suoraan työmaalle

Keränen ja Pulkkanen saavat levätä viikonlopun yli, sillä heidän työvuoronsa olivat vasta valmistujaistorstain jälkeisenä maanantaiyönä. Osalla raideliikenteenohjaajista työt saattoivat alkaa jo aiemmin, jopa valmistujaisten jälkeisenä perjantaina.

Fintraffic Raide Oy:n operatiivinen johtaja Sanna Järvenpää muistuttaa, että uusilla liikenteenohjaajilla on muukin tärkeä rooli, kuin pelkkä työvuorojen täyttäminen.

”Meillä on paljon töitä tarjolla, mutta sen lisäksi tarvitsemme runsaasti muutosvoimia. Nämä ihmiset ovat uusia kollegoitamme ja työkavereita, jotka auttavat meitä muuttamaan maailmaa. Se on se iso juttu”, Järvenpää kertoo.

Järvenpää tietää, että koulutus on todella haastava ja osaakin arvostaa sen aikana tapahtuvaa kasvua. Alkuun hankalilta vaikuttaneet asiat muuttuvat kahden kuukauden jälkeen jo paljon helpommiksi, mutta tämä vaatii paljon harjoittelua ja halua kasvaa.

Koko liikennesektori ja rautatiejärjestelmä on isossa muutoksessa ja murroksessa. Järvenpään mukaan myös tämä on yksilölle hieno mahdollisuus kasvaa.

”Jos joku haluaa ja valitsee olla se henkilö, joka pitää yhteiskuntamme pyörät pyörimässä, siihen löytyy täältä kyllä mahdollisuus.”

 

Jaa