Hyppää pääsisältöön
Mies pesee autoaan säämiskällä

Pääsiäisliikenteen turvallisuus tehdään yhdessä. Kertaa tästä ennakoivan kuskin muistilista.

Pääsiäisliikenteen ennakoidaan tänä vuonna olevan normaalia pääsiäisliikennettä maltillisempaa vallitsevasta koronatilanteesta johtuen. Fintraffic, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, poliisi, Sisäministeriön pelastusosasto, Hätäkeskuslaitos sekä Liikenneturva muistuttavat, että turvallisuus tien päällä tehdään yhdessä. Ennakoiva ajo sekä toiminta onnettomuuspaikalla ovat kaikkien meidän vastuulla.

Pääsiäisliikenteen ennakoidaan olevan normaalia pääsiäisliikennettä maltillisempaa ihmisten viettäessä pääsiäistä koronapandemian takia pitkälti kotioloissa. Kaikkiaan maanteiden liikennemäärät ovat Suomessa olleet alkuvuonna laskusuunnassa ja tämän odotetaan myös jatkuvan.

”Suomi on liikkunut verrattain vastuullisesti alkuvuoden. Maanteillä on tammikuussa ollut 18 prosenttia ja helmikuussakin reilut 16 prosenttia vähemmän liikennettä, kun määriä verrataan edellisvuoden vastaaviin kuukausiin. Pidetään tämä linja myös seuraavat kuukaudet, jotta koronatilanne pysyy hallinnassa ja tartuntalukemat saadaan lasku-urille”, kertoo Fintrafficin liikennekeskuspäällikkö Eero Sauramäki.

Tien päälle on syytä lähteä aina ennakoiden. Se tarkoittaa, että kuljettajana olemme miettineet etukäteen ajamisen riskitekijöitä. Ennen matkallelähtöä auto on hyvä varustaa kevääseen. Tähän kuuluvat auton ja perävaunun huolto ja tarvittaessa kesärenkaiden vaihto. Myös matkareitti ja ajo-olosuhteet kannattaa tutkia hyvissä ajoin jo etukäteen. Liikennetilanteesta tietoa saa Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta ja keliennusteet löytyvät Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Turvalliseen matkantekoon kuuluvat oleellisesti lisäksi levännyt ja ajamiseen keskittynyt kuski, riittävät koronaturvalliset tauot sekä kiireetön matkanteko.

Varusta autosi kevääseen ja muista tarkistaa perävaunun kunto

Auton kevätsiivous ja huolto ovat monella mielessä nyt, kun pahimmat rapa- ja loskakaudet alkavat olla takana ja valon määrä lisääntyy päivä päivältä. Suolajäämien pesun lisäksi huoltotoimia vaativat usein talvella kovilla olleet tuulilasi ja pyyhkijänsulat. Auton lisäksi tarkistaa kannattaa talven jäljiltä myös perävaunun kunto.

Liikenneturva kannustaa autoilijoita huolehtimaan etenkin lasipintojen kunnosta ja puhtaudesta, sillä kirkas kevätaurinko voi häikäistä kuljettajaa vaarallisestikin - etenkin, jos tuulilasissa on likaa, naarmuja, kiveniskemiä tai halkeamia.

”Onneksi häikäisyhaittoihin voi varautua ennalta. Rasva ja lika auton ikkunoissa taittavat valoa ja lisäävät siten häikäistymistä. Tuulilasi ja muut ikkunapinnat kannattaakin putsata säännöllisesti myös sisäpuolelta. Esimerkiksi mikrokuituliinaa tai vanhaa kunnon sanomalehteä käyttämällä saa hyvän, raidattoman lopputuloksen. Samalla kannattaa täyttää pissapoika ja tarkistaa pyyhkijänsulkien kunto. Jos sulat jättävät raitoja lasiin, on vaihdon aika. Kirkkaan kevätauringon myötä mukaan autoon on hyvä napata myös aurinkolasit", vinkkaa koulutusohjaaja Erkka Savolainen Liikenneturvalta.

Kevään tulon ja alkavan mökkeilykauden myötä monelle lisääntyy samalla tarve kuljettaa erilaista tavaraa perävaunulla. Ennen liikkeellelähtöä on varmistettava perävaunun valojen ja vilkkujen toimivuus sekä mahdollisesti talven yli seisoneen kärryn renkaiden kunto ja ilmanpaine. Kuorman riittävästä kiinnittämisestä on myös huolehdittava.

”Kaikki irtotavara on sidottava kunnolla ja mahdollinen pölyävä kuorma tulee peittää. Kuorma on aseteltava siten, että painopiste on mahdollisimman matalalla. On myös varmistettava, että kuormaus ei ole sillä tavalla takapainoinen, että perävaunun vetoaisaan tulee nostetta. Hyvä olisi pysähtyä myös 5 - 10 kilometrin ajon jälkeen ja varmistaa sidontavälineiden kireys”, muistuttaa poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta.

Valitse renkaat aina kelien mukaan

Viime vuoden kesäkuussa voimaan tulleen tieliikennelain mukaan talvirenkaita on käytettävä keliperusteisesti maaliskuun loppuun. Maaliskuu ei kuitenkaan ole takaraja talvirenkaiden käytölle, vaan nastarenkaita saa käyttää sen jälkeenkin, jos sää tai keli sitä edellyttää.

"Renkaiden vaihdossa ei kannata koskaan miettiä kalenteria, vaan pitää katsoa vallitsevat olosuhteet. Suomi on pitkä maa, joten tärkeää olisi huomioida myös maantieteelliset erot. Keliolosuhteet lähtöpaikassa ja määränpäässä saattavat olla hyvinkin erilaiset ja sääolosuhteet voivat keväällä vaihdella nopeasti", neuvoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

Keskity ajon aikana ajamiseen

Ennakointia tapahtuu myös ajon aikana. Fintrafficin tieliikennekeskuksesta muistutetaan etenkin riittävien turvavälien merkityksestä, jotta liikenne sujuisi mahdollisimman jouhevasti.

”Turvavälit ovat asia, joka näin koronakautena on kaikkien huulilla. Ihmisten ohella asiaan kannattaa kiinnittää huomiota myös liikenteessä, sillä liian usein turvavälimme eivät ole riittävän pitkiä edellä ajaviin. Nyrkkisääntönä tähän on, että maantienopeuksilla välin tulee olla hyvissä keliolosuhteissa metreinä sama kuin nopeuslukemakin eli 80 km/h vauhdilla siis 80 metriä. Riittävät turvavälit antavat meille aikaa ja tilaa toimia yllättävissä tilanteissa. Samalla itse ajaminenkin on tasaisempaa ja taloudellisempaa”, alleviivaa Fintrafficin liikennekeskuspäällikkö Eero Sauramäki.

Kertaa toiminta onnettomuuspaikalla - toimintasi voi pelastaa ihmishenkiä

Tielläliikkujien velvollisuuksiin kuuluu onnettomuustilanteissa muiden auttaminen ja avun hälyttäminen. Onnettomuustilanteissa toimiminen onkin hyvä kerrata aika ajoin, jotta todellisen tilanteen edessä osaamme toimia oikein.

”Jos havaitset liikenneonnettomuuden, pysähdy turvalliseen paikkaan ja kytke ajoneuvoon hätävilkut. Siirry tien reunassa onnettomuuspaikalle ja pyri estämään lisävahingot katkaisemalla onnettomuusautosta virta sekä varoittamalla muuta liikennettä. Muista myös oma turvallisuutesi ja pimeään aikaan tee itsesi näkyväksi esimerkiksi heijastinliivillä. Vie varoituskolmio aina riittävän etäälle onnettomuuspaikasta ja hälytä apua sekä auta loukkaantuneita omien mahdollisuuksiesi mukaan. Jos ammattiapua on jo onnettomuuspaikalla, keskity turvalliseen onnettomuuspaikan ohittamiseen, laske ajonopeutta riittävästi, äläkä kuvaa onnettomuuspaikkaa”, ohjeistaa erityisasiantuntija Alpo Nikula Sisäministeriön pelastusosastolta.

Hätäkeskuslaitokselta muistutetaan lisäksi hätänumeron 112 Suomi -sovelluksen käytöstä.

”Autoilijan kannattaa ladata 112 Suomi -mobiilisovellus puhelimeensa hätä- ja ongelmatilanteiden varalle. Suosittelemme hätätilanteissa soittamaan 112:een sovelluksen kautta, sillä tarkka sijaintitietosi välittyy tällöin hätäkeskukseen reaaliajassa ja apu saadaan nopeammin paikalle. Sovelluksen kautta voit lisäksi soittaa Tienkäyttäjän linjalle, jolloin sijaintitietosi avulla saadaan akuutti tieto tien kunnossapitotarpeesta välitettyä nopeasti oikeaan paikkaan. Saat sovelluksen kautta myös tieliikenteen häiriötiedotteet omalta alueeltasi”, muistuttaa suunnittelupäällikkö Juha Viitaluoma Hätäkeskuslaitoksesta.

Jaa