Hyppää pääsisältöön
Vuosikertomuksen kansikuva

Lennonvarmistuksen vuosikertomus 2022 on julkaistu

Vuonna 2022 toimintaa leimasi edelleen sopeuttaminen vähentyneeseen lentoliikenteeseen, joka koronapandemiavaikutusten jo päättyessä, mutta Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan johdosta vähensi voimakkaasti erityisesti ylilentoja Suomen ilmatilassa. Sodasta johtuen Euroopan asettamat pakotteet estävät Venäjän lentoyhtiöiden pääsyn Euroopan ilmatilaan. Venäjän asettamat vastapakotteet taas sulkivat länsilentoyhtiöiden pääsyn Venäjän ilmatilaan, jolloin Euroopan ja Aasian välinen liikenne joutuu kiertämään Venäjän. Tästä johtuen laajarunkoinen ylilentoliikenne päättyi lähes kokonaan.

Koko vuoden osalta lentojen määrä Suomen ilmatilassa oli noin 30 % prosenttia vähemmän vuoteen 2019 verrattuna. Sopeuttaminen toteutui suunnitellusti taloudellisen tuloksen jäädessä silti tappiolliseksi.

Saavutimme viranomaisten meille asettamat suorituskyky- ja turvallisuustavoitteet, samoin kapasiteetin, ylläpidon ja ympäristötehokkuuden tavoitteet. Lentoreittipalvelun liikennemäärä (service unit) vuonna 2022 oli noin 60 prosenttia koronapandemiaa edeltäneestä vuoden 2019 tasosta. Vuodenvaihteen charter-liikenne vilkastui pohjoisessa, jossa liikennemäärien osalta yllettiin pandemiaa edeltävälle tasolle.

Kansainvälisessä liikenteessä vuoden 2022 liikennemäärä oli koko vuoden tasolla 69 prosenttia vuoden 2019 tasosta, mutta vuoden lopussa jo 85 prosenttia mm. Lapin joululentojen hyvän kehityksen vuoksi. Kotimaan liikenteessä liikennemäärä oli koko vuoden osalta 66 prosenttia vuoden 2019 tasosta, mutta loppuvuonna jo lähes 80 prosentin tasolla.

Strategiset hankkeet edistyivät

Turvallisuus on aina työssämme ykkösenä. Emme tingi myöskään täsmällisyyden tai ympäristötehokkuuden tavoitteissamme. Keinojamme päästöjen vähentämisessä ovat lentoreittien optimointi, tiivis kansainvälinen yhteistyö sekä jatkuvan liu’un laskeutumiset. Verkostolentoasemilla optimi liukulähestyminen toteutuukin lähes aina. Helsinki-Vantaan lentoasemalla käytettävän lähestymisliukumenetelmän ansiosta sille saapuvat lennot ovat Euroopan energiatehokkaimpia.

Ympäristökysymyksillä on yhä suurempi rooli Euroopan tasolla myös lentoliikenteessä, ja vastuullisuus ja energiatehokkuus ovat merkittäviä ajureita myös meidän toimintamme ja ilmatilan käytön kehittämisessä.

Perfect Flight -hankkeessa teemme uraauurtavaa yhteistyötä Finnairin kanssa. Hankkeessa tähdätään polttoaine- ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen etsimällä keinoja toteuttaa lentoreittejä mahdollisimman optimoidusti ympäristön kannalta.

Jatkoimme Viron ja Suomen valtiorajat ylittävän lennonvarmistuspalvelun valmistelua yhdessä Estonian Air Navigation Services -yhtiön (EANS) kanssa. Emme kuitenkaan päässeet etenemään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti rajat ylittävän lennonjohtotoiminnan toteutusvaiheeseen vielä vuonna 2022.

Etälennonjohtopalvelua (Multi Remote Operating Tower, MROT) tarkasteltiin konseptin määrittelyn ja liiketoiminnan kannattavuuden näkökulmista toimittajien ja lentoasemayhtiö Finavian kanssa. Valmistelusta on mahdollista edetä hankkeen käynnistämiseen Finavian ja Fintrafficin yhteisellä päätöksellä.

Syksyllä Avia College voitti Norjan lennonvarmistuspalveluyhtiön, Avinorin, tarjouskilpailun ja kouluttaa yli sata norjalaista lennonvarmistusalan ammattilaista vuosina 2023–2025.

Dronejen yleistyminen lisää uusien palveluiden ja matalan ilmatilan ohjauksen tarvetta. Valmistelimme osaltamme kansainvälistä ja kansallista U-Space-asetusta, joka astuu voimaan tammikuussa 2023.

Olemme poikkeustilanteesta huolimatta jatkaneet kehitystyötä sekä lennonvarmistuksen digitaalisessa tilannekuvassa että muissa palveluissa, kuten ilmailutiedotuspalvelujen valmistelussa ilmatilan käyttäjille. Kehittelemämme ilmailun tilannekuvasovellus lanseerataan vuonna 2023. Myös yleisilmailijoiden digitaalinen lennonvalmistelusovellus on tulossa.

Vuoden 2022 asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan vahvuuksiamme ovat turvallisuusvaatimusten täyttäminen, asiakaspalvelu sekä ilmatilanhallintayksikkö AMC:n toiminnan ja aluelennonjohtopalveluiden laatu. Valtion ja sotilasilmailun kokemus yhteistyöstä on myös erinomaisella tasolla. Tulosten pohjalta saimme hyviä eväitä toiminnan kehittämiseksi ja tuomme tutkimuksessa esiin nousseet kehityskohdat näkyväksi osaksi arkeamme strategiamme mukaisesti.

Henkilöstön lomautuksia jouduttiin jatkamaan koko vuoden. Henkilöstöä tuettiin vaikeassa tilanteessa eri tavoin, ja työterveyshuollon palvelut ovat olleet käytettävissä lomautusten aikana. Käynnistimme yrityskulttuurin ja työtyytyväisyyden parantamiseen tähtäävät kehityshankkeet. Koko lennonvarmistuksen henkilöstö kävi vuoden 2022 aikana Prevenian järjestämän koulutuksen omien tapojen muuttamisesta sekä tapojen vaikutuksesta ”Piirun verran parempaan arkeen”.

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme hyvästä yhteistyöstä vuonna 2022. Erityinen kiitos kuuluu kaikille Fintrafficin lennonvarmistuksen työntekijöille erinomaisesta työstä. Turvaamme, välitämme ja näytämme suuntaa yhdessä, ja teemme ensi vuodesta paremman.

Raine Luojus
toimitusjohtaja
Fintraffic Lennonvarmistus Oy

Lennonvarmistuksen viime vuoden tapahtumista voit lukea lisää Vuosikertomus 2022

Jaa