Hyppää pääsisältöön

Kesän isot yleisötapahtumat näkyvät myös liikenteessä: ennakoi ruuhkat ja poikkeusjärjestelyt

Suomen kesän tapahtumatarjonta vilkastaa tänäkin vuonna liikennettä. Kymmentuhatpäisiä yleisöjä vetävät tapahtumat ja festivaalit näkyvät kasvavina maantieliikenteen määrinä sekä ajoittain ruuhkautuvana liikenteenä tapahtumapaikkojen ympärillä. Kesä on tapahtumien lisäksi tietyömaiden kulta-aikaa. Ajantasainen liikennetieto, oman matkareitin fiksu suunnittelu sekä turvallinen ajotapa auttavat välttämään kesäloman ruuhkia ja pääsemään turvallisesti perille.

Heinäkuu on suurten kesätapahtumien aikaa: muun muassa Ilosaarirock, Pori Jazz, Tammerfest, Seinäjoen Tangomarkkinat ja Savonlinnan Oopperajuhlat vetävät kymmeniä tuhansia tapahtumakävijöitä. Suuntasipa auton nokka kohti kesäfestivaaleja tai ajoreitti suositun tapahtuma-alueen ohi, on reittisuunnittelu sujuvan kesäliikenteen keskiössä. Oman ajoreitin fiksu suunnittelu ja liikennetilanteen ennakointi auttaa varautumaan isoihin liikennemääriin jo etukäteen. Lisäksi kesäliikenteessä korostuvat ennakoiva ja muita kunnioittava ajotapa.

”Kiire voi houkuttaa painamaan kaasua kovemmin tai tekemään turhia ohituksia. Kun mahdollinen ruuhka ei tule yllätyksenä, osaa matkaan varata riittävästi kiireetöntä ajoaikaa. Hyvin levännyt kuljettaja, ennakoiva ajotapa, riittävät turvavälit sekä sopiva tilannenopeus auttavat pääsemään hyvään kesäfiilikseen jo matkalla – liikenneturvallisuudesta tinkimättä”, kertaa liikennekeskuspäällikkö Kari Tarkki Fintrafficin tieliikennekeskuksesta.

Suunnittele reitti ja seuraa liikennetilannetta Fintraffic Mobiilissa

Kesän suosituimpiin tapahtumiin suuntavien kannattaa kurkata tapahtumajärjestäjien verkkosivut, joista löytyy yleensä hyvät saapumisohjeet perille. Reaaliaikaista liikennetilannetta voi puolestaan seurata kätevästi Fintraffic Mobiili -sovelluksesta ja Liikennetilanne-palvelusta.

”Fintraffic Mobiili -sovelluksen ilmoitusten ja paikannuksen avulla autoilija saa välittömästi reaaliaikaisen tiedon, kun lähialueen liikenteessä sattuu jotain poikkeavaa. Sovelluksesta löytyvät lisäksi kaikki Suomen kelikamerat, tietyöt, ruuhkapaikat, ajokeli- ja säätiedot, tiesäävaroitukset, polttoaineasemat, latauspisteet, kaasun tankkausasemat sekä paljon muuta hyödyllistä. Itseä kiinnostavia tietoja voi tarkastella kätevästä karttanäkymästä”, vinkkaa Head of Digital Antti Haarala Fintrafficista.

Muistathan: käytä sovellusta ennen kuin lähdet liikkeelle tai kuskin vieressä – ja kun ajat niin ajat. Lisäksi autoilijoiden on hyvä muistaa, että kesäisin liikkeellä voi olla paljon kuskeja, joille ei ole vielä ehtinyt kertyä paljoa ajokilometrejä.

Turvallisuus mielessä myös tietyömaita ohittaessa

Samalla, kun kesäliikenne vilkastuu, käynnistyvät eri puolilla maata myös tietyöt. Autoilijan on hyvä muistaa, että tietyömaan kohdatessa saa varautua aina poikkeusjärjestelyihin. Riskejä ei kannata ottaa silloinkaan, vaikka liikenteessä olisi hiljaista tai työmaalla rauhallisen oloista.

”Alennetut nopeudet ovat tietyömaa-alueilla turvallisuussyistä. Hidasta siis aina vauhtiasi, ole valmis pysähtymään sekä noudata liikennemerkkejä ja mahdollista liikenteenohjausta. Työmaa-alueella voi liikkua ihmisten lisäksi raskaita työkoneita. Oikealla ajokäyttäytymisellä jokainen autoilija on mukana turvaamassa niin itseään, muita tienkäyttäjiä kuin työmaalla työskenteleviä ihmisiäkin”, Kari Tarkki painottaa.

Kaikki tietyömaat näkyvät Liikennetilanne-palvelussa sekä kartta- että listanäkymässä. Karttanäkymässä tietöitä voi suodattaa haitta-asteen mukaan. Myös listanäkymässä on runsaasti suodatusmahdollisuuksia, kuten haitta-aste ja ajankohta. Kaikki tietyöt näet myös kätevästi Fintraffic Mobiilista.

Lataa Fintraffic Mobiili -sovellus Apple Appstoresta tai Google Playsta .

Jaa