Hyppää pääsisältöön
Janne Lautanalan lähikuva.

Janne Lautanala: Liikenne on ekosysteemejä

TMFG:n uutta strategiaa vauhdittavat älykkäät liikenneratkaisut. Tavoitteenamme on olla mukana luomassa älykästä liikennettä yhdessä kumppaneidemme kanssa ja mahdollistaa Suomeen maailman turvallisin, sujuvin ja ympäristöystävällisin liikenne, kertoo TMFG:n ekosysteemi- ja teknologiajohtaja Janne Lautanala.

Toimivat liikennejärjestelmät ovat Suomen kasvun ja kilpailukyvyn perusta. Meille eri liikennemuotojen ohjaus on ydinpalveluamme, jossa vastaamme maalla, merellä ja ilmassa, että liikenne on sujuvaa ja turvallista. Liikenteenohjauksessa globaalit megatrendit toimivat kehityksen moottoreina ja esimerkiksi ympäristöosaamisella on merkittävä vaikutus, jotta liikenteen hiilijalanjälkeä saadaan pienennettyä ja jotta Suomi olisi hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. 

"Liikenne muuttuu ja muuntautuu uusiin käyttötarkoituksiinsa jatkuvasti. Nyt ehkä nopeammin kuin koskaan aikaisemmin.  Vastauksia haetaan isoihin kysymyksiin, jotka liittyvät esimerkiksi ympäristöön, kaupungistumiseen ja kilpailukykyyn. Haluamme yhdessä kumppaneidemme kanssa olla tässä viemässä Suomea liikenteessä kohti maailmankärkeä. Olla vahvasti mukana muutoksessa edistämässä elinkeinoelämämme kilpailukykyä sekä mahdollistamassa sujuvat liikenneketjut ja liikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden", kertoo Janne Lautanala.

Kehitystä asiakaskärki edellä

Älykäs liikenne merkitsee murrosta infrassa ja palveluissa. Tässä ajantasainen liikennetieto, tekoäly, koneoppiminen ja automaatio tukevat esimerkiksi eri liikennemuotoja yhdistävien matkaketjujen syntymistä. Se taas vaatii reaaliaikaista, ennakoivaa ja muuntojoustavaa palvelua, jossa liikenteen tilannekuvan data virtaa vapaasti.  

"Digitalisaatio ja automaatio avaavat meille täysin uusia tapoja ajatella liikennettä. Teknologia mahdollistaa tavan tuottaa liiketoimintaa, jossa alustatalous jyllää ja avoin data liikkuu - ja sitä myös hyödynnetään jatkuvasti yhä uusiin tarkoituksiin. Liikenne voidaankin nähdä ekosysteemeinä, joissa eri toimijat rikastavat toistensa dataa ja hyötyvät yhdessä toimimisesta", jatkaa Lautanala.

Pitkän uran innovaatioiden ja digitalisaation parissa työskennellyt Janne Lautanala on vaikuttunut Suomen halusta olla kehityksen kärjessä liikenteen ekosysteemien kehittämisessä.

"Liikenteen ekosysteemien kehittäminen ja teknologian antamien mahdollisuuksien täysipainoinen hyödyntäminen ovat keskeisessä roolissa liikennettä kehitettäessä. Suomi on ollut aktiivisesti mukana kärkimaana liikenteen eri ekosysteemien käyttöönotossa. Digirata, TMFG:n eri digitaaliset palvelut (mm. Digitraffic) ja uudet liikkumisen palvelut (esim. MaaS, Mobility-as-a-Service) ovat tästä hyviä esimerkkejä", taustoittaa Janne Lautanala.

TMFG tarjoaa ja kehittää liikenteenohjauksen ja -hallinnan palveluita kaikissa liikennemuodoissa. Palvelumme tukevat niin kansalaisten liikkumista, elinkeinoelämän tarpeita ja kuljetuksia, kuin myös turvallisuusviranomaisten toimintaa sekä Suomen kilpailukykyä ja hyvinvointia.  

"Olemme TMFG:llä mukana kumppaneidemme kanssa luomassa Suomeen maailman turvallisinta, sujuvinta ja ympäristöystävällisintä liikennettä. Erityisasemamme maa-, meri- ja ilmapuolen liikennemuotojen ohjauksessa on ainutlaatuinen ja asettaa riman korkealle", summaa Janne Lautanala.

Jaa