Hyppää pääsisältöön
Tieliikennekeskuksen karttakuva

Fintrafficin tieliikennekeskus: Pääkaupunkiseudulle odotettavissa 30.4. aamuruuhkaa – vältä liikkumista ruuhkaisimpaan aikaan

Helsingin ydinkeskustaan on luvassa huomenna 30.4. aamuruuhkaa mielenilmauksesta johtuen.

Raskaista ajoneuvoista koostuva mielenosoituskulkue liikkuu aamulla Valtatie 3:lla Hyvinkäältä Helsinkiin ja etenee siitä Mannerheimintietä pitkin kohti Eduskuntataloa, jossa se pysähtyy noin klo 8.30. Tämän jälkeen kulkue suuntaa pois kaupungin keskustasta.

Fintrafficin tieliikennekeskus muistuttaa, että työmatkaliikenteeseen kannattaa varata nyt normaalia selkeästi enemmän aikaa sekä mahdollisuuksien mukaan ajoittaa oma liikkuminen kokonaan aamun ruuhka-aikojen ulkopuolelle.

”Perjantain aamuliikenteeseen on syytä lähteä harkiten. Suosittelemme välttämään ajamista keskustan alueella ja huomioimaan, että myös Vt 3:lla Hyvinkään ja Helsingin välillä voi esiintyä jonoutumista”, kertoo Fintrafficin liikennekeskuspäällikkö Eero Sauramäki.

Yksityisautoilun lisäksi marssilla on liikenteellisiä vaikutuksia myös julkisen liikenteen puolelle. Mielenilmauskulkue vaikuttaa aamun bussi- ja raitioliikenteeseen Mannerheimintiellä ja kantakaupungissa. Ajantasaiset tiedot löytyvät hsl.fi-sivustolta.

Jaa