
Fintrafficin lennonvarmistus mukana presidentin valtiovierailulla Namibiassa
Julkaistu 26.5.2023
Fintraffic oli vierailulla viemässä eteenpäin suunnitelmia konsultaation ja koulutuksen tarjoamisesta Namibiaan. Maahan on tarkoitus rakentaa ilmailualan osaamiskeskus, ja Fintrafficin tavoitteena on tarjota keskukselle lennonjohdon koulutusta.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki huhtikuussa valtiovierailun Namibiaan, jossa käsiteltiin muun muassa Suomen ja Namibian kahdenvälisistä suhteita. Vierailulla olivat mukana myös Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen sekä lennonvarmistuksen asiakkuusjohtaja Pasi Nikama vahvistamassa maiden siviili-ilmailun toimijoiden yhteistyötä sekä edistämässä lennonvarmistuksen koulutuspalvelujen kansainvälistä myyntiä.
Vierailu oli jatkumoa Fintrafficin lennonvarmistuksen ja namibialaisten aikaisemmalle yhteistoiminnalle. Namibian suunnitelmissa on kehittää maan ilmailun osaamista ja perustaa alueelle ilmailualan osaamiskeskus, joka palvelisi laajemminkin afrikkalaisia valtioita. Keskuksen perustamista varten on jo käynnistetty selvitystyö hankkeen toteutusmahdollisuuksista, jossa kartoitetaan esimerkiksi missä keskus tulisi sijaitsemaan. Selvityksen on määrä valmistua toukokuun loppuun mennessä.
Fintraffic lennonvarmistuksen tavoitteena on tukea keskuksen toimintaa tarjoamalla omaa koulutus- ja konsultointiosaamistaan. Vierailun myötä verkostot paikallisten toimijoiden kanssa vahvistuivat entisestään.
”Fintraffic otettiin Namibiassa todella hyvin vastaan, ja onnistuimme syventämään yhteistyötä maidemme välillä. Saimme tapaamisten järjestämiseen tukea suurlähetystöltä ja pääsimme käymään keskusteluja kaikkien tarvittavien tahojen kanssa. Kaiken kaikkiaan vierailu oli todella positiivinen kokemus”, kertoo vierailulta palannut Nikama.
Fintrafficilla on hyvä maine lennonvarmistusalan kouluttajana niin kotimaisten kuin ulkomaisten toimijoiden keskuudessa. Fintrafficin Avia College on viime vuosina kouluttanut lennonvarmistusalan ammattilaisia esimerkiksi Ruotsista, Norjasta, Virosta, Luxemburgista ja Bonsia-Herzegoviasta. Fintraffic tarjoaa myös alan konsultointia ja tuottaa teknisiä ylläpitopalveluita viidellä lentoasemalla Ruotsissa.
Koulutus määrä järjestää Namibiassa
Vierailun aikana keskusteluja käytiin yhdessä mm. Namibian tiede- ja teknologiayliopiston, siviili-ilmailun sekä lentokenttäoperaattorien edustajien kanssa. Lisäksi tapaamisiin osallistui myös Namibian työ- ja liikenneministeri John Murtowa.
Tahojen välisissä keskusteluissa sovittiin, että Namibian siviiliviranomainen NCAA (Namibia Civil Aviation Authority) aloittaa yhdessä Fintrafficin kanssa hyväksyttämisprosessin Avia Collegen tarjoamasta koulutuksesta. Prosessin myötä Avia Collegelle avautuisi tilaisuus päästä tarjoamaan Namibiaan lennonjohtajien koulutusta. Koulutuksen olisi mahdollista alkaa jo vuodenvaihteen jälkeen.
”Namibiassa ei ole tällä hetkellä omaa lennonjohdon koulutusta, ja jo valtion omavaraisuuden näkökulmasta heille on tärkeää kouluttaa lennonjohtajia maan rajojen sisäpuolella. Fintraffic haluaa olla prosessissa tukea ja asiantuntemusta tarjoava kumppani, joka mahdollistaa tavoitteen toteutumisen. Yhteistyön edellytykset Namibian kanssa ovat oivalliset ja maassa on vahva poliittinen tahtotila, että asiat saadaan rullaamaan”, Nikama sanoo.