Hyppää pääsisältöön

Dataan pohjautuvan liikenteen ekosysteemin rakentaminen on lähtenyt työryhmissä liikkeelle

Julkaistu 25.2.2021

Tulevaisuuden liikennejärjestelmä tarvitsee koko alan yhteistyötä. Laaja joukko liikennealan toimijoita on Fintrafficin kutsusta rakentamassa yhdessä dataan pohjautuvaa liikenteen ekosysteemiä, josta koko Suomi hyötyy koronan jäljiltä muuttuneessa toimintaympäristössä. Työryhmät ovat käynnistyneet ja mukaan voi liittyä joustavasti matkan varrella.

 ”Uskomme, että suomalaista liikennemarkkinaa on mahdollista kasvattaa merkittävästi digitalisoinnin avulla. Tavoitteena on luoda digitaalisilla ratkaisuilla kansainvälisesti menestyviä liikenne- ja liikkumispalveluita, jotka yhdistävät liikennemuodot turvallisiksi, vähäpäästöisiksi ja käyttäjälähtöisiksi matka- ja kuljetusketjuiksi. Ekosysteemisellä tekemisellä liikenneala voi ratkaista monella alalla yleisen kehitystulpan, tiedon siiloutumisen”, Fintrafficin ekosysteemi- ja teknologiajohtaja Janne Lautanala kertoo.

Yhteistyö, digitaalinen infrastruktuuri ja digitaalinen sääntökirja rakennusaineksina

Fintraffic aloitti vuosi sitten tiiviin vuoropuhelun liikennemarkkinan toimijoiden kanssa. Keväällä 2020 tehdyissä haastatteluissa kysyimme toimijoilta mitä asioita toimivan liikenteen ekosysteemin rakentamiseksi tarvitaan. Vastauksista nousi esiin kolme kokonaisuutta: Liikennealan toimijoiden yhteistyö, liikenteen digitaalinen infrastruktuuri sekä digitaalinen sääntökirja.

Esittelimme kyselyn tulokset ja niiden pohjalta alustavan ehdotuksemme toimintatavaksi virtuaalisesti järjestetyssä sidosryhmätilaisuudessa lokakuussa 2020. Katso tilaisuuden tallenne ja tutustu esitysmateriaaleihin.

Tilaisuuden jälkeen konkreettinen, alan toimijat yhteensaattava työryhmätyöskentely on lähtenyt käyntiin. Mukana on tällä hetkellä reilut 50 organisaatiota ja mukaan voi liittyä matkan varrella.

”Toivomme, että mahdollisimman moni organisaatio lähtisi työhön mukaan. Kutsut ovat avoimia ja niitä voi välittää kiinnostuneille eteenpäin”, Lautanala sanoo.

Työryhmät ovat aloittaneet työnsä

Tammikuussa järjestetyssä käynnistyskokouksessa kävimme läpi liikenteen ekosysteemin rakennuspalikoita, visiota ja tavoitteita sekä ehdotusta toimintamalliksi ja työryhmiksi. Työ etenee vaiheittain ja ensimmäisenä tunnistettiin tarve liikenteen data -kokonaisuuden rakentamiselle. Seuraava yhteinen työkokous järjestetään 26.3.

Tähän mennessä on muodostettu seuraavat työryhmät: Visio ja tavoitteet, liikenteen datan kokonaisarkkitehtuuri, liikenteen tilannekuva ja logistiikan tiedot ja rajapinnat. Näiden työryhmien seuraavat kokoukset ja liittymistiedot näet täältä.

Lisäksi vuonna 2020 tehdyn selvitystyön tuloksena (lehdistötiedote ja linkki raporttiin) toimintansa 20.11.2020 Mika Rajasen johdolla aloittanut Matkatietotyöryhmä kytkeytyy samaan aihekokonaisuuteen matkatiedon (kuten reitti- ja aikataulutiedot) tuottamisen osalta. Matkatietotyöryhmän jäsenet hankkeistavat kansallisen matkatietoinfrastruktuurin kehittämistä. Tämän kehitystyön osana luodaan vuorovaikutuskäytänteet matkatiedon hyödyntäjien tarpeiden huomioon ottamiseksi ja heidän kanssaan tehtävän yhteistyön varmistamiseksi.


Tervetuloa mukaan rakentamaan tulevaisuuden kestävää ja kehittyvää liikennejärjestelmää!


Lisätiedot:

Ekosysteemi- ja teknologiajohtaja Janne Lautanala, janne.lautanala(at)fintraffic.fi

Jaa