Hyppää pääsisältöön
Kuvituskuva, Sampo Hietanen, MaaS Global

Blogi: Hymistellen maton alle

90-luvun telemarkkina-alan vallankumous ei helposti unohdu. Nimitän tuota murrosta vallankumoukseksi, koska sitä se nimenomaan oli: kokonaisvaltainen mullistus, jossa vanha korvataan murehtimatta uudella. Suomen kannalta tämä oli merkittävää aikaa, sillä suuri osa näistä edistysaskelista tehtiin meillä, kiitos markkinoiden vapauttamisen, rohkeiden investointien ja huippuluokan koulutuksen.

Olemme uudelleen vastaavassa tilanteessa. Meillä on ollut kaikki tarvittavat pelimerkit osoittaa maailmalle, miltä liikenteen digiloikka näyttää, ja on edelleen. Mutta jostain syystä uuden murroksen edessä meillä jumitetaan paikallaan, hymistellään eikä tartuta toimeen. Maailman katse on taas kääntynyt meihin, emmekä me tee riittävästi.

Tällä hetkellä liikenne vastaa 25 prosenttia päästöistä, ja EU:n arvion mukaan vuonna 2030 ollaan päästy jo 40 prosenttiin. Silti muutosta pelätään, koska kukaan ei halua luopua liikkumisen vapaudesta. Mutta liikkuminen palveluna (mobility-as-a-service, MaaS) voisi saada aikaan todella paljon hyvää. Ainoastaan viime vuonna MaaS Global vähensi hiilidioksidipäästöjä 2400 tonnia. Meillä on tavoitteena korvata miljoona autoa Whim-tilauksilla vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaisi 11 miljoonaa tonnia vähemmän päästöjä. Jos useampi alan toimija lähtisi mukaan, muutos olisi valtava. Kuitenkaan asian kanssa ei valtakunnallisesti ole oikein edetty. Meillä on kehittynein lainsäädäntö, hyvä brändi, luottoa osaamiseen, mutta siltikään emme ole päässeet eteenpäin.

Murros on tulossa, halusimme tai emme, ja myös tällä vallankumouksella on valtava vaikutus jokapäiväiseen arkeemme. Ero 90-lukuun on, että tällä kertaa keskimääräinen liikevaihto käyttäjää kohden on kymmenkertainen. Meillä on siis loistava mahdollisuus vaikuttaa kestävästi talouteemme ja samaan aikaan varmistaa, että päästöt vähenevät ja pystymme jatkossakin kehittämään liikennettä kestävästi. Ennen kuin pääsemme markkinoille asti tarvitaan kuitenkin kaksi asiaa. Ensinnäkin avoimet tekniset rajapinnat ja yhteydet, joiden lain mukaan pitäisi olla jo valmiina. Todellisuudessa tämänhetkiset ratkaisut ovat tehneet MaaS-palveluiden käytöstä tarpeettoman hankalaa, kun käyttäjiltä esimerkiksi vaaditaan turhia kirjautumisia eri sovelluksiin aina toimija kerrallaan.

Toisekseen tarvitaan niin kutsuttuja FRAND (Fair, Reasonable and Non-Discriminatory) sopimusehtoja. Visio on ollut olemassa vuosikymmenen, laki voimassa vuosia, emmekä vieläkään ole päässeet eteenpäin. Suunnilleen Helsingin kokoisessa Antwerpenissä markkina etenee vakaasti ja kilpailijoita riittää. Yli neljä vuotta lain tulkitsemista on väistelty, eikä vieläkään ole ryhdytty toimeen. MaaS-alasta onkin tullut harvojen mukaan lähteneiden keskinäinen villi länsi: lakia luetaan jo olemassa olevien suurien toimijoiden eduksi miten sattuu, mikä ei ole reilua uusia kohtaan.

Suomesta on tullut hyssyttelyn ja paikallaanpolkemisen mallimaa, ja tällaista maabrändiä me emme halua. Eikä vielä ole liian myöhäistä. Mutta varmaa on, että ilman yhdessä tekemistä emme pääse eteenpäin. On aika lopettaa oman navan tuijotus ja alkaa tuijottaa käyttäjän napaa. Meidän on ryhdyttävä talkoovoimin tekemään töitä kuluttajan edun ja valintojen mukaisesti nyt, muuten tämä juna porhaltaa ohi.

 

On aika yhteistyölle eikä kauniille puheille.

 

Sampo Hietanen

Toimitusjohtaja

MaaS Global

Jaa