Hyppää pääsisältöön
Liikennesuunnittelija Mikko Niemi

Ammattinimike, jonka harva tuntee: Liikennesuunnittelija

Ammattinimike, jonka harva tuntee-juttusarjassa esitellään seuraavaksi liikennesuunnittelija Mikko Niemi, joka työskentelee Fintrafficin raideliikenteenohjauksessa ja Tampereen ohjauskeskuksessa. 

Millaisia tehtäviä työpäiviisi kuuluu käytännössä? Mitkä asiat ovat vastuullasi?

Liikennesuunnittelija yhteensovittaa raideliikenteen ja ratatyöt valtion rataverkolla. Käsittelemme urakoitsijoiden tai kunnossapitäjien lähettämiä ennakkosuunnitelmia ja teemme niiden pohjalta ennakkoilmoituksia.

Laadimme vuosisuunnitelmia tiedossa olevista tulevista ratatöistä ja hankkeista, kapasiteettivarauksia esimerkiksi ratapihasopimuksia tai kaluston säilytystä koskien. Käsittelemme myös töihin liittyvät jännitekatkot. Kartoitamme tarvittavia työrakoja ratatöille. Tavoitteena on saada työt toteutetuksi huomioiden työn tarkoitus, turvallisuus ja kustannukset, unohtamatta sujuvaa ja häiriötöntä liikennettä sekä ratatyön tekemistä. Aikaraamit, liittyen ratatöiden ja liikenteen yhteensovitukseen, tulee Väylävirastolta.  

Pidämme kirjaa varaamamme kapasiteetin käytöstä ja työrakojen toteutumisista ja olemme näistä yhteydessä urakoitsijaan, jos tarvetta ilmenee.  Yhteydenpito, informointi ja organisointi eri suuntiin ovat niin ikään arkisia asioita liikennesuunnittelijan työssä. Liikennesuunnittelijoille on määritelty omat vastuualueet rataosittain oman liikennesuunnittelualueensa sisällä.

Kuinka monta samalla nimikkeellä olevaa tekijää työskentelee Fintrafficissa?

Meitä liikennesuunnittelijoita on noin kymmenkunta, olisiko peräti 12 tällä hetkellä, jos lasketaan juuri aloittaneet uudet liikennesuunnittelijat ja lähitulevaisuudessa eläköityvät sekä yksi liikennesuunnittelun asiantuntija.

Millaista koulutusta, työkokemusta tai taitoja työssäsi tarvitaan?

Työssä on eduksi oma-aloitteinen, aktiivinen, aikaansaava asenne sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Itselläni on liikenneohjaajatausta ja päiväysvanha AMK-tutkinto. Ohjaustaustasta koen olleen hyötyä. Ylipäätään ymmärrys ja kokemus rautatiejärjestelmästä ja sen toiminnoista helpottanee asioiden sekä kokonaisuuksien hahmottamista, joskaan ei ole edellytys työssä toimimiselle.

Sidosryhmäyhteistyö näyttelee työssä merkittävää roolia ja työpäivät täyttyvät usein erilaisilla palavereilla, joissa roolikin saattaa olla erilainen, palaverista riippuen. Suurimmaksi osaksi se on kuitenkin asiantuntijarooli. Toisinaan toimitaan koollekutsujana, joskus puheenjohtajana tai kirjurina. Osa tulee ”annettuina”, esimerkiksi eri hankkeissa tai projekteissa toimimisen myötä. Palavereja on reilusti aina järjestelmäkehityksestä RTP-palavereihin (ratatyöpalaveri) ja työn vaikutusten arviointiin esimerkiksi liikenteenohjaustyöhön ja liikennöinnin edellytyksiin peilaten.

Minkä tyyppisille ihmisille työsi sopii parhaiten?

Työ sopii edellä mainituilla ominaisuuksilla varustetulle, yhteistyöhenkiselle henkilölle, joka saa tarvittaessa asiansa kerrotuksi eikä ahdistu esiintymistilanteista. Oleellista on myös pystyä toimimaan puolueettomasti, mutta silti asiakaslähtöisesti sekä sinnikkäästi jaksaa työstää ja ratkoa erinäisiä haasteita, sietää keskeneräisyyttä ja alati muuttuvia suunnitelmia. Voisin kuvitella, että myös järjestelmällisyydestä on hyötyä tässä tehtävässä.

Oletko kohdannut joskus jotain hauskoja olettamuksia tai ennakkoluuloja siitä, mitä työsi tehtävänimikkeen perusteella pitää sisällään?

Eri organisaatioissa on samalla nimikkeellä toimivia henkilöitä, joiden työnkuva kuitenkin eroaa omastani. Tästä on jotain pientä hämmennystä saattanut joskus aiheutua.

Jotain erityistä, jonka haluaisit työstäsi kertoa

Todetaan nyt vaikka näin, että liikennesuunnittelu on viime vuosina tullut lähemmäksi ja näkyvämmäksi osaksi liikenteenohjauksen arkea ja se on mielestäni hyvä asia.

Jaa