Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Ilmailualan kansainväliset koulutukset kasvussa Avia Collegella

13.11.2023
Fintrafficin lennonvarmistuksen omistama ammatillinen erikoisoppilaitos, Avia College, kouluttaa ilmailualan osaajia niin kotimaan kuin kansainvälistenkin lennonvarmistustoimijoiden tarpeisiin.

URAPOLKUJA: Henri Tikkanen – kaupan alalta kolmannen polven rautatieläiseksi

2.11.2023
​​​​​​​Henri Tikkanen jatkoi suvun rautatieuraa kolmannessa polvessa, kun hän hyppäsi kaupan alalta liikenneohjaajakoulutukseen. Nykyään Henri vastaa aluejohtajana Oulun, Kouvolan ja Tampereen palvelutuotannon kokonaisuuksista. Lisäksi vastuulla on valtakunnallisesti tuotannon koulutuksen kokonaisuus, työvuorosuunnittelu sekä ratapihaliikenteenohjauksen alihankinta. Kuinka Henri eteni liikenneohjaajasta palvelutuotannon aluejohtajaksi? Miksi hän tekee etätöiden sijaan mahdollisimman paljon töitä paikan päällä toimistolla? Mitä maustetta maantieteellisesti laaja vastuualue tuo aluejohtajan työhön?

URAPOLKUJA: Erkki Aalto – radan varrelta roskia keräävästä kesätyöntekijästä vuoropäälliköksi

5.10.2023
Erkki Aalto aloitti uransa rautateillä vain 19-vuotiaana, ja kouluttautui vuosien aikana työn mukana monipuolisiin rautatieliikenteen työtehtäviin. Kuinka radan varrelta roskia keränneestä kesätyöntekijästä tuli raideliikenteenohjauksen vuoropäällikkö? Millainen merkitys työyhteisöllä on ollut Erkin viihtymiseen rautateillä? Mikä motto on avannut Erkille mielenkiintoisia ovia niin töissä kuin vapaa-ajallakin?

Huippu-urheilussa opitut taidot voivat siivittää pitkälle työurallakin

13.9.2023
Fintraffic on ollut jo kauan ylpeä siitä, kuinka se kerää ”joukkueeseensa” eri alojen moni- ja huippuosaajia. Tästä huippuosaajiemme joukosta löytyy korkean tason urheilijoitakin, joista hienoja esimerkkejä ovat Tapio Nurmela ja Pia Julin – molemmat entisiä huippu-urheilijoita ja nykyisiä huippuosaajia.