Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Urapolkuja: Jorma Timonen – filosofian maisterista meriliikenteenohjauksen turvallisuuspäälliköksi

11.7.2023
Fintrafficin meriliikenteenohjauksen turvallisuuspäällikkö Jorma Timonen meni yliopistoaikoinaan kesätöihin merenkulkualalle ja sille tielle jäi. Turvallisuuspäällikkönä Jorman tärkein vastuualue on Fintrafficin meriliikenteenohjauksen turvallisuusjohtamisjärjestelmän ylläpito. Työssä huolehditaan turvatoimiasioista erityisesti yritysturvallisuuden näkökulmasta. Lisäksi Jorma työskentelee valmius- ja varautumisasioiden sekä riskienhallinnan kanssa.  

Kuljetusmäärissä laskua viime vuodesta – lento- ja henkilöliikenne piristyneet

10.7.2023
Suomen talouden kehitys ja Venäjän hyökkäyssota heijastuvat edelleen negatiivisesti raskaan tieliikenteen ja rautatiekuljetusten määriin. Sen sijaan matkustamisessa on havaittavissa kasvua, sillä sekä henkilöautoilussa että junamatkustamisessa nousua on vuoden 2022 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Myös lentoliikenne on piristynyt, erityisesti kansainvälisen lentoliikenteen osalta.

Tiedot ilmenevät liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin huhti-kesäkuun liikennetilastoista.

Sustainable Flow -projektin lanseeraustilaisuus 13.6: Tervetuloa mukaan!

23.5.2023
Vihreä siirtymä haastaa merilogistiikan alan olemaan ympäristöystävällisempi, taloudellisempi ja sosiaalisesti kestävämpi. Sustainable Flow -projekti edistää hiilidioksidipäästöjen (CO2) vähentämistä seitsemän Itämeren keskisen alueen pilottisatamassa.

Fintrafficin strategia- ja viestintäjohtaja Mikko Saariaho: Liikenteen ja logistiikan tuottavuus ja ekologisuus nousuun digitalisaation avulla

8.5.2023
Liikenteeseen kuluu yrityksillä ja kotitalouksilla yli 10 prosenttia käytettävissä olevista varoista. Liikenteen ja logistiikan tehostaminen digitalisaation avulla viidellä prosentilla lisäisi kotitalouksien ostovoimaa noin 600 miljoonaa euroa vuodessa ja alentaisi yritysten kustannuksia 1,5 miljardia vuodessa. Myös julkisia liikenteen menoja on mahdollista tehostaa merkittävästi nykyistä yhtenäisemmän tietopohjan avulla.

Vieraskynässä Patrik Hellman: Saumatonta digitaalista yhteistyötä – logistiikan kilpailuetu

21.4.2023
Kauan sitä on odotettu ja vieläkin kauemmin siitä on puhuttu. Ai mistä? Portnet’in korvaavasta avoimesta reaaliaikaisesta liikenteen ohjausjärjestelmästä merellä ja maissa.
Vieraskynässä Staffan Herlin: Nyt jos koskaan yhteisellä tekemisellä on paikkansa. Kuvituskuva

Vieraskynässä Staffan Herlin: Nyt jos koskaan yhteisellä tekemisellä on paikkansa

7.3.2023
Venäjän hyökkäyssodalla on merkittäviä seurauksia myös Itämeren alueen logistiikkaan. Lännen kaupankäynti Venäjän kanssa on vähentynyt ratkaisevasti ja läntiset logistiikkatoimijat ovat pitkälti vetäytyneet Venäjältä. Näin ollen voidaan tietyssä mielessä todeta, että Suomi on logistisesti jälleen yksin täällä Euroopan koillisosassa. Suomen idänkaupan tyrehtyminen lisää myös merikuljetusten osuutta ulkomaankaupassamme, joten saariefekti on entisestään kasvanut.
Laiva höyryvän meren laineilla. Kuvituskuva

Fintrafficin meriliikenteenohjaus kehittämään Suomen alusliikennepalvelun Meri-VHF-liikennettä koneälyn avulla

24.2.2023
Fintrafficin meriliikenteenohjaus on käynnistänyt yhdessä merenkulun tutkimuskeskus Fraunhofer CML:n kanssa tutkimushankkeen, jossa kehitetään tulevina vuosina Suomen alusliikennepalvelun Meri-VHF-liikennettä automaattista puheentunnistusta hyödyntämällä. Jatkossa koneälyä hyödyntävä puheentunnistusjärjestelmä luo puheradioliikenteestä Fintrafficin meriliikennekeskuksiin reaaliaikaisen muunnoksen tekstimuotoon, joka tukee etenkin häiriötilanteissa viestien oikeata tulkintaa.
Rahtilaiva ulapalla. Kuvituskuva

Fintrafficin meriliikenteenohjaus mukaan kansainväliseen Intelligence Hunt -ideakilpailuun

22.2.2023
SeaFocusin luotsaama Intelligence Hunt -ideakilpailu kutsuu nyt alan opiskelijat ideoimaan ja innovoimaan digitalisoituvan meriliikenteen näkymiä Suomen väyläverkolla. Mukaan Idea Hunt -ideakilpailuun ovat lähteneet taustajoukoksi myös Fintrafficin meriliikenteenohjaus yhdessä Finnpilotin, Väyläviraston sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kanssa.